lauantai 3. marraskuuta 2012

Harvinaista herkkua

Esikoiseni täyttävät pian yhdeksän vuotta. Heidän syntymän jälkeen en ole ollut yksin kotona yötä. Muutaman kerran lapset ovat olleet yökylässä, mutta tietysti seurana on ollut silloin mieheni. Seura on ollut kyllä ehdottomasti parasta, mutta kyllä mä nautin olla yksinkin. Harvinaista herkkua! :)

Oonkin tänään sitten urheillu koko illan, ja loppuillan aattelin oikeasti kattoa telkkaria, jota yleensä en hirveesti kato. Olla siis vaan. Niin ja syödä. ;)

Kävin tänään testailemassa Jouppiskan rinteessä polveani. Sain seuraa ystävästä! Harvinaista herkkua sekin, ettei tarvitse yksin treenata. :) Viisi kertaa ylös ja alas, eikä polveen sattunu. Niin loistavaa! Ihan tehokasta menoa oli, kun maksimisykekin oli 198.
Tuolla mä yleensä pyöräilen.
Seuralaiseni
Sieltä mä tuun. Alkaa tulla pimeä, joten kuva vähän rakeinen.
Pyöräilemässäkin kävin pari tuntia. Alku ei näyttäny lupaavalta. Onneksi tiesin tämän etukäteen, ja jo sauvarinteeseen mentäessä kävin täyttämässä renkaan. Huoltsikalle pysähtyminen oli edessä kahdesti parin tunnin lenkin aikana. Lisää ilmaa, ja taas menoksi. Joku pieni reikä renkaassa on, joten kun mies ehtii, niin saa luvan sen paikata ja vaihtaa samalla mulle nastarenkaat. Niitäkin varmasti tarvitaan pian.
Huoltsikalla huoltohommissa.

6 kommenttia:

  1. Mulla on mennyt vähän päälaelleen tää treenaaminen. Ennen vedin yksin lähes kaikki treenit, mutta nyt on monenlaista seuraa ollut ja tosi usein. Juhakin on 3-5 kertaa viikossa mun kanssa treenailemassa. Oon kyllä tottunut tähänkin tapaan liikkua vaikka ennen tykkäsin kaiken tehdä yksin. =)

    Siis nytkö sun polvi paranee, vähän mahtavaa jos niin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä asuu niin monta hyvää potentiaalista treenikaveria! :) Täälläpäin liian vähän. Mä tykkään treenata porukassa / kaverin kanssa, joten vähän on tylsää tehdä paljon yksin. Kiva, että oot saanu Juhasta treenikaverin! :)

      No vielä en uskalla liikoja toivoa, mutta kahdeksan viikon jälkeen tämä on jo hyvä juttu. Toivottavasti pääsen parin viikon sisällä kokeilemaan muutaman kilsan lenkkejä. Jännitti kyllä tämän päiväinen treeni, että mitä polvi sanoo. ;D

      Poista
  2. Ihan mahtavaa että polvi alkaa tokeutua!!!! Kyllä se Ninni siitä :) Miun polveen on ainakin toistaseks auttanu se kalevalainen jäsenkorjaaja ;)

    Terkkuja sinne <3

    VastaaPoista
  3. No hyvä, että sunkin polvi alkaa olla kunnossa. Toivottavasti tosiaan tää munkin oma on. :) Kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin nuolasta ennen kun tipahti, ei se polvi ookkaan vielä ihan normaali =/ noo, katellaan.....

      Poista