Tsuku tsuku lähdetään!

Uskomattoman pitkä aika siitä, kun oon viimeksi nähny valmentajaa tai muita valmennustiimiläisiä. Nimittäin kaksi kuukautta! Vähän tahtoo olla täällä kaukana muista, harmi. :/ Pitäis saada nyt vaan enemmän omat treenit sopimaan SSU-Triathlonin yhteistreenien kanssa, niin saa vielä enemmän seuraa. Kun ei se Jaanakaan joka päivä mun seurasta pysty nauttimaan. ;)

Tänään hyppäsin pojan kanssa junaan, ja sutkutettiin Tampereelle. Mies oli työreissulla ja noukki meidät Tampereen juna-asemalta ja siitä ajeltiin Nokian Vihnuksen rannalle. Mä pääsin uimaan (ja poika kans!) ja yleensäkin näkemään muuta porukkaa! :)

Porukassa uiminen on siinä mielessä hyvä juttu, ettei ehdi kyllä miettimään muuta kuin itse treeniä. Ei ehdi pelätä mitään. ;) Uintiin pääsi kiinni hyvin, ja vesi oli lämpösempää kuin syvässä Tanelinlammessa. Naamaan ei tuntunu yhtään kylmältä edes alkuun. Treenattiin mm. suunnistusta, peesausta ja startteja. Mun täytyy muuttaa suunnistustyyliä, koska nyt nousee pää aivan liikaa veden pinnalle. Ihan kokonaan ja hyvä, ettei koko yläkroppa myös. :D Yritin korjata toiselle tapaa, mutta se oli hankalaa. Treenin lopuksi tuli vielä yksi tyyli ilmi, ja sitä aion kokeilla huomenna!

Kiitos treeniseuralle! :)

Viisi päätä puhelinzoomauksesta huolimatta.

Mun oli alunperin tarkoitus lähteä viikonloppuna käymään Jyväskylässä palauttamassa Kauramoottorilta lainaamani pyörälaukku. Mutta ystävät lähtevät kyseiseen kaupunkiin reissuun, ja niin laukku hyppäsi äsken heidän autoon mukaan. Jätän sitten reissun väliin, vaikka alunperin vähän suunnittelin yhteistä pyörälenkkiä Kauramoottorin ja Nioben kanssa. Se täytyy toteuttaa nyt joku toinen kerta. Mielettömän suuret kiitokset laukun lainauksesta! Pyörä pysyi sen sisällä ehjänä mennen tullen. :)

Kurkku oli eilen todella kipeä, onneksi tänään vähemmän. Tarkoitus olis käydä maanantaina harkkatriathlonissa Nokialla. Viimeksi kun mun piti lähteä sinne duathloniin, niin sain flunssan. Toivottavasti sama ei tapahdu nyt!

Kisakalenterin pyörittelyä

Vielä saa juoksulenkit odottaa. Kävin rauhallisella köpöttelyllä tiistaina, ja 18 minsaa meni ok, mutta sitten alkoi sattumaan polven taakse. Kuus minsaa kattelin sitä touhua, ja lopetin. Ei oo jalka vielä palautunu Barcelonan puolimatkalta. Tämän päivän juoksulenkki vaihtuu pyöräilyyn.

Edelleen kyllä mietityttää, että mikä näihin polventaustakipuiluihin on syyllinen. Nyt selkeesti taas sai itteensä, mutta toivottavasti paranee myös hyvin. Olin kuitenkin maanantaina hierojallakin, eli ei pitäisi olla lihakset pahasti jumissakaan. Harmittaa..

Avantoreikä kesällä.

Kuten facessa blogiani seuraavat tietävät, niin kävin uimassa tiistaina Tanelinlammessa. :) Aurinko paistoi ja mittari näytti 25, joten hiki tuli jo pukua päälle vetäessä. Ensimmäinen kierros, oiskohan n. 600m, meni totutellessa veteen. Asteita oli 18, mutta tuntui alkuun kylmältä. Toinen kierros sujuikin jo paljon paremmin, ja sitä menoa pystyi kutsumaan uinniksi. ;D Kaks kierrosta meille riitti Jaanan kanssa ja sitten puvut päältä pois ja kotiin. Se oli sopivan pitunen uinti ekaksi avovesiuinniksi. Eli nyt on korkattu avovesikin. (Barcelonan meressä uintia kun ei voinu kutsua uinniksi.) Mutta voitte uskoa, että treenit on kyllä niin paljon kivempia, kun on joku seuralainen! :) Niin, ja oli siellä kyllä seurana kaks sorsaakin, mutta yritettiin kyllä niiden seuraa visusti välttää! :D

Oon pyöritelly ny kisakalenteria. Jotenkin ennen Barcelonaa mikään muu kisa ei mahtunu ajatuksiin, ja nyt huomaa, että asiallahan on jo kiire! :D Joroisille eli Finntriathloniin oon ilmoittautunu jo viime vuoden puolella, mutta nyt sitten pienempiä kisoja.. Äsken laitoin nimeni Kuopion perusmatkan kisaan. Siellä valittin sarjaksi 30-34 vuotiaat, eli kuten arvata saattaa, niin yleiseen en kuitenkaan mene. Enemmän omatasoista porukkaa kiitos. ;) Sama sarja on myös Joroisilla.

20.7. Joroinen, puolimatka (1900/90/21)
10.8. Kuopio, perusmatka (1500/40/10)

Sitten kahlasin kaikki kisat läpi, ja tahtoo mennä muut menot päällekäin. Sääksi-triathlon on 8.6. Siellä on SM-sprintit, mutta koska en halua mennä yleiseen sarjaan kaikkien kovien naisten kanssa kisaamaan, niin toinen vaihtoehto olis siellä pidettävä perusmatka, joka on kuntosarjaa. Se kuulostais hyvältä. :) Mutta tähänkin liittyy tämän ihana mutta-sana. Mies ja tytöt ovat Power Cupissa Mikkelissä, ja tässä kohtaa tulee lapsenvahtiongelma eli tarvisin jonkun siksi aikaa katsomaan pojan perään. Ilmoittautuminen loppuu maanantaina, joten vielä on muutaman päivä aikaa keksiä joku hyvä idea. Ei oo kovin moni mun kaveri/sukulainen kiinnostunu mun urheilusta niin, että sais kattomaan kisaa ja olemaan sen kolmisen tuntia pojan seurana. Niin ja Ahvenanmaallakin olis elokuun lopussa kisa, puolimatka. Kuka lähtee sinne mun kanssa?! ;)

Mittariin tuli eilen taas yksi vuosi lisää, mutta ei vieläkään tullu uusia kiekkoja lahjaksi. ;) Ei tullu äitienpäivälahjaksi, eikä joululahjaksikaan. En ehkä oo ollu tarpeeksi kiltti! :D Joutuu kohta ite ostamaan. Harmi vaan, että ne on niin kalliit, ettei ihan heti pysty sitä tekemään.. Voiskin Visalla vaan ostaa, ja jättää laskun maksamatta. :D

Pitkän ajan tavoite

Nyt paljastan mun tulevaisuuden tavoitteen. Tietää, miksi treenaa. ;) Vuonna 2015 täyttäessäni 35-vuotta aion mennä ensimmäisen ironmanin (uinti 3.8km, pyörä 180km ja juoksu 42.2km). Jos meressä uinti onnistuu, niin silloin kutsuu mua:

Tällä hetkellä meriuinti ei hirveästi houkuttele, mutta jos sitä pääsis pienempiin aaltoihin.. ;) Meressä uinti vaihtuu tarvittaessa järveen ja kotimaisemiin, mutta kahden vuoden päästä aion joka tapauksessa täysmatkan mennä. Koen, että ensi kesänä en siihen vielä oo valmis, mutta toivottavasti kahden vuoden päästä oon! :)

Kuva: Kalmarin Facebook-sivulta

Kuva: Kalmarin Facebook-sivulta.

Ironmanin maailmanennätys on miehillä 7h 41min (Andreas Raelert) ja naisilla 8h 18min (Chrissie Wellington). Molemmat ennätykset ovat tulleet vuonna 2011 Saksassa Ruthissa. Alla olevassa kuvassa on noita lajikohtaisia aikoja, mistä saa hyvän käsityksen, että millaista vauhtia todellakin tuolla pitävät. Nuo ajat on jotain ihan älyttömiä!

Jo 10 tunnin aika on todellakin mielettömän upea! Sellainen vaatii paljon töitä, ei tule ilmaiseksi. Jostain luin, että keskivertoaika on 12h 35min. Maksimiaika on puolestaan 17 tuntia, eli se on aika, minkä matkan taittamiseen voi maksimissaan käyttää. Tällaista kellon ympäri olevaa suoritustahan ei voi tehdä vauhtikestävyyssykkeillä, vaan siinä täytyy osata mennä hiljempaa. Kaikki alun hötkyily on lopusta pois. ;)

Lähde: Wikipedia

Yhtä pyöräälyä

Tää viikko on otettu rauhallisesti kolmen pyörälenkin kanssa. Kaksi maantiellä ja kolmas maastossa, yhteensä 4h 40min. Eilen mun oli pakko päästä katsomaan, että miltä Vaivaistensuora näyttää nyt, kun koivut on lehdessä. Ennemmin laitoin kuvan suorasta, kun puut eivät olleet vielä vihreinä. Aika hienohan tuota on polkea. :) Suora sijaitsee Ilmajoella.

Pakollinen siltakuva. ;)

Vietettiin tänään päivä mökillä ja raahasin märkäpuvun sekä muut uintikamppeet mukaan. Mua ei oo saanu tähän järveen vielä kertaakaan uimaan, koska se on niin helkkarin matala. Tää lahti on noin metrin syvä, ja mä oikeasti pelkään, että mä osun johonkin. Jäiden lähdöstäkin on vain vähän aikaa, ja mitä vaan voi olla tuolla pohjassa. Mä oon kerran uinu joessa (oli muuten eka ja vipa kerta! :D ) ja käsi osu johonkin, ja mä meinasin saada slaakin. :D

Toinen mökki (ei oo siis meidän omia, vaan vanhempien) on puolestaan niin syvän järven rannalla, että siellä järvessä voi olla esim. merihirviö. Laiturin päässä on jo 13 metriä syvää ja siitä sitten syvenee yli 20 metriin. Tuolla mä kuitenkin uskallan uida, vaikka merihirviö mut voi viedäkin. Mutta viime kesänäkin tarvin veneen turvaksi, kun järvellä uin. Itse asiassa oikeasti en merihirviön takia, vaan koska uin laivareitin poikki. Laivoja siinä menee harvoin, mutta halusin ottaa varman päälle. Ite kuulee uidessa huonosti, ja aika näkymätön piste sitä siellä on. Voisko mun suuren mielikuvituksen laittaa pois päältä uinnin ajaksi?!

Meniskö vai ei? No en uskaltanu.

Jaana on uhannu mua jo pitkään viedä maastopyörällä kunnon lenkille. Paljon ollaan menty mukavia ja helppoa reittejä pitkin. Yksin oon ajellu polkuja, mutta ne on ollu aika lyhyitä tai leveitä, kun en tiedä kunnon paikkoja.

Ainut menokuva, kun pystyi helpolla pätkällä pitämään vaan toisesta sarvesta kiinni.

Tänään mua vietiin ja mää vikisin. Itse asiassa en vikissy mää vaan hyttyset! Ensimmäisen pitemmän pätkän jälkeen oli huudettava Jaanalle, että nyt on pidettävä keskivartalonlihastenkrampistapoissaamistauko! :D Oli aika koetuksella kyljet, selkä ja vatsat. Kun yksin on ajellu, niin vauhti on ollu paljon hiljempi ja oon ollu varovaisempi ja tällainen ei oo ollu mahollista. Hitsit, että on hyvä laji! :)

Eka parin minuutin tauko.

Taukoja ei oikeastaan hirveesti voinu pitää, vaan vauhtia oli oikeasti pidettävä yllä. Nimittäin hyttysiä oli järkyttävä määrä ja ne kyllä ilmesty heti, jos pysähty. Kuvia ei enempää lenkiltä ollu, kun oli pidettävä tiukasta kädet sarvissa. Ei ollu puhettakaan, että vois puhelinta kaivaa paidan selkätaskusta. :D

Miälenvikast palandeerust

Palautuminen puolimatkasta on lähteny hyvin käyntiin. Oon levänny ihan kunnolla, vaikka jalat eivät pahasti olleetkaan jumissa. Polventausta oli tosiaan sunnuntai-iltana todella kipeä ja maanantaina myös. Nyt se on ok, mutta toki en oo kokeillu juosta sillä. Mutta on se kyllä jännä, kun juostessa oli hyvä ja juoksun jälkeen tosi kipeä. Mistä ihmeestä voi johtua?! 

Barcelonaa.

Töihin portaita kävellessä on huomannu, että pohkeet on vähän tukossa. Neljä päivää oli täyslepoa, toki maanantaina käveltiin Barcelonassa aika paljon, mutta se oli rauhallista kävelyä. Hyvää palauttelua. Tänään tein tunnin pyörälenkin, ja tuntui ihan hyvältä. :) Kummasti mun pyöräreitin ainoa mäki oli kutistunu. :D

Stadionillakin poikettiin.

Jano iski.

Itse asiassa tuo mäki, junanradan ylityspaikka, kutistui viime kesänä jo ekan kerran. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun olin Iinan ja Ninan kanssa Kuopion mäissä pyöräilemässä. ;) Ja nyt se kutistui ihan littanaksi. Nyt mulla ei oo yhtään mäkeä normi pyöräreitin varrella. Pitää vissiin lähteä Lapualle tästä lähtien, eikä enää Peräseinäjoen suuntaan. ;)

Entinen mäki.

Ainut, mistä on vielä vaivaa, on kylki. Eli sykevyön aiheuttamat hankaukset. Päivisin siinä on laastarin tyylistä, ettei rintsikat jää haavaan kiinni. Öisin yritän antaa sille ilmaa, mutta sitten voin nukkua kunnolla vain mahallani, koska toisella kyljelläni ihoa kiristää ja toisella kyljellä se jää lakanaan kiinni. Ei oo helppoa ei. :D Mutta sekin on koko ajan parempi! :) Niska ei oo enää kosketusarka, ja siihen voi laittaa rasvaa ilman huutoa. Eli kyllä mä oon pian taas elämäni kunnossa. ;D

Barcelona Challenge 19.5.2013

Kello herätti 4.50. Olimme sopineet Jaanan kanssa menevämme viideksi hotellin aikaistetulle aamupalalle. Oma gluteeniton sämpylä, banaani ja pari mukillista appelsiinimehua. Tutuilla ja turvallisilla eväillä liikenteeseen. Tokihan tuuli tarkistettiin heti. Näytti tuulevan, mutta ei niin paljon kuin edellisenä iltana. Sääennuste lupasi 5 m/s. Kisa-asu päälle, ja märkäpuku puoleen väliin, ja kuuden jälkeen kohti rantaa. Ensimmäistä kertaa kisajännitys ei laita mahaa sekaisin, outoa. Ehkä voidaan jännityksen sijaaan puhua kyllä pelosta.

Näimme Jarmon ja Kaitsun Street wear -pussien jättöpaikalla. :) Kaitsulta kyselimme, että miten sinne mereen on hyvä mennä ja saimme hyvät ohjeet. Tsempit toivoteltiin puolin ja toisin.

Sitten oli aika kokeilla, että miltä se meressä uiminen tuntuu. Odotin tosi pientä aaltoa, ja sitten sinne sekaan. Vesi oli todella kylmää ja todella suolaista. Asteita oli 15 ja suolapitoisuus jotain ihan käsittämätöntä. En saanu kuin muutaman käsivedon kerrallaan ja sitten haukoin henkeä. Ja vettähän tuli aaltojen mukana suuhun. Yritin keskittyä vaan olemaan vedessä. Olin suunnitellu kaikenlaista scullingista lähtien, että saisin veteen tuntumaa. Tällaiset unohtui täysin, ja paniikki alkoi nousemaan. Sitten kuului jatkuvaa pillin vihellystä, ja meidän käskettiin pois merestä. Yritin. Aalto toi rantaan, mistä rannalta tuleva vesi vei pohjan jalkojen alta, kun hiekka valui mereen. Aalto vei takaisin mereen ja toinen aalto kiepsautti sitten mut pohjaan. Kun lopuksi pääsin merestä pois, niin multa tuli itku. Mä en halua tuonne! Mä en tuu ikinä selviytymään tuosta!

Keskellä lilat lakit päässä, mä vasemmalla.

Epäusko ja itku.

Yritin rauhoittua. Onneksi mulla oli halaajia. Vaikka Jaanaakin hirvitti, niin silti jaksoi tsempata mua! Hengenpelastajan näkeminen ei yhtään auttanu.. Kun elite-ryhmät olivat lähteneet, ja naisistakin muutama tuli ekan aallon mukana takaisin rantaan, niin totesin, että mitä vain voi tapahtua. No oma lähtö läheni, ja ei muuta kuin kohti lähtökarsinaa. Kuinka pelottava meri olikaan!

Kohti lähtökarsinaa.

Sovimme Jaanan kanssa, että menemme mereen yhtäaikaa ja otimme paikat viimeiseltä riviltä. Meillä ei oo mikään kiire tuonne. Ensimmäinen aalto paiskas mut perseelleen rantaan, mutta sitten sukellus seuraavan paljon pienemmän aallon ali ja siellä sitä oltiin. Kauhusta kankeana. Alla videonpätkää lähdöstä. Mies kastuu aallon seurauksena, ja kadottaa meidät sen jälkeen.

Yritin ottaa vapaauinnin käsivetoja, mutta kylmyys, suolaisuus ja aaltoisuus olivat jotain uskomattoman kamalaa. En vain pystynyt. Uin rintaa, koiraa ja mitä vaan, että pääsin ees johonkin suuntaan. Aattelin, että mulla menee tähän uintiin yli tunti, en pääse koskaan täältä pois. Ennen ensimmäistä poijua (200m rannasta) mietin keskeyttämistä. Olimme viimeinen lähtöryhmä, voisin kääntyä takaisin, kukaan ei uisi vastaan.

Ensimmäiselle poijulle kesti ikuisuus vasta-aallokkoon, sitten käännyttiin ja aallot iskivät sivulta. Suunnistaessa nouseva aurinko heijasti vastaan. Jos halusi nähdä poijun (500m välein), niin oli odotettava jännästi kaksi aaltoa, jolloin poiju taas näkyi. Mua toki se ei haitannu, suunnistin usein, että sain rauhassa kellutella pää veden pinnalla. Sitten taas muutama käsiveto ja pää pystyyn.

Ei tarvinnu pelätä, että olisi nähnyt kaloja tai muita mereneläviä, koska aallokko oli luultavasti myllännyt veden niin, ettei syvälle nähnyt. Peesaaminen ei myöskään onnistunut, koska kunnon uintia ei pystynyt tekemään ja aallokko jotenkin heitteli sinne tänne, niin peesissä uiminen ei onnistunu. Kun olin ohittanu kaksi poijua, ja olin tokan ja kolmannen välillä eli reilussa puolessa välissä, niin katoin piruuttani sykemittarista, että kauanko olin tahkonu. Yllätyin 26 minuutista, kuvittelin ajaksi enemmän.

Rämmin eteenpäin, kun ei sitä uinniksikaan voinu sanoa. Kuulin kuinka pilleihin vihellettiin, kun ihmiset uivat isolla rintamalla kaukana "linjasta". Oksettaa, kuinkahan paljon oon nielly tätä suolavettä ja kuinkahan sekasin mun maha tulee menemään?!

Hajaantuneita uimareita.

Ennen neljättä poijua kattelen useasti rannalle, että onko tuo poiju kääntöpaikka ja tullaanko tuolta rantaan. Aurinko häikäisi niin paljon, ettei nähny mihin suuntaan uimarit sieltä menevät. Rannassa oleva vaihtoteltta näyttää pieneltä, onko se se? Varpaat olivat jäässä ja neljäs poiju tosiaan oli kääntöpaikka ja siitä enää 200m rantaan. Vieressä uiva mies oksensi kaaressa, ja mua oksetti entistä enemmän. Yritin kiertää miehen oksennusta siinä kunnolla onnistumatta.

Edessä on taas yksi hankala paikka, rantautuminen. Merestä ei meinaa päästä pois. Ylösvetäjiä siellä on, mutta mä taisin näyttää niin kätevältä, että jäin ilman apua, kun viereisiä autettiin. Heh. Oikeasti se oli kamalaa! Mutta mä olin rannassa. Kävelin rantaa pitkin muiden mukana kohti mattoa ja bongaan miehet. He huikkaavat, että Jaana meni just. Tiedän Jaanan uintikunnon, joten tiesin, että vaikeuksia oli ollu siis silläkin. Matolla otan jo juoksuaskelia. Suihkut tulevat vastaan, virutan naamaani ja huulista suolat pois. Riisun märkäpukua. Vaihtoteltalla vaihdetaan pikaisesti Jaanan kanssa fiilikset. Meidän välissä on yksi suomalainen nainen, joka on yllättyny meidän kielestä. :) Vaihdetaan pari sanaa.

Poistutaan Jaanan kanssa pyörille yhtäaikaa. Mulla on pyörässä kuusi energiageeliä kiinni, vesipullo ja energiajuomapullo sekä kuusi gluteenitonta digestive-keksiä. Otan yhden keksin heti suuhun, että saan suolan maun pois ja mahaan jotain täytettä. Pelkään sekaisin menevää mahaa. Heitän vesipullosta vettä niskaani, nimittäin sitä polttaa. Tunsin uidessa hiertymiä ja nyt sinne oli jääny suolaa.

Ensimmäiset viitisen kilsaa pyöräillään Jaanan kanssa samaa matkaa, ja kun keskustasta pääsemme pois, ja tulee ensimmäinen isompi ylämäki, niin Jaana menee menojaan. Mä aion tehdä oman suorituksen, Jaanan mukana pysyminen tietäis huonoa juoksua väsyneillä jaloilla. Menen yhden suomalaisen miehen ohi. Numerolapuissa on sukunimet, ja numerolappu on pyöräosuudella selän puolella, niin niitä oli helppo bongata. Jutellaan hetki. Sen jälkeen yksi suomalainen mies ja yksi nainen bongaa mut ohitse ajaessaan, ja taas muutama sana. Ihanaa, kun saa puhua suomeksi! :) Nainen huikkas mulle, että nähdään juoksuosuudella, kun meet mun ohi. :D

Kymmenen kilsan kohdilla alkaa ensimmäinen isompi nousu. Pienempää vaihdetta silmään, ja ihan pienimmällä vaihteella saa pyöritellä. Oon niin tyytyväinen, että välitykset vaihdettiin!

Näkymä Collsacreun päältä.

Kun olen lähes Collsacreun päällä kuulen alhaalta sireenit, ja ambulanssi menee ohi. Kauhulla odotan mitä on tapahtunu ja laskettelen serpentiinimutkia alas. Ambulanssi on pysähtynyt yhteen mutkaan, ja ihminen makaa paareilla. Joku pyöräilijä on ajanu ulos. Mä jatkan omaa kisaani itkien. Menee pitkään, että saan kerättyä itteni ja kuivattua kaikki kyyneleet. Päässä on vaan ajatus, kuinka seuraava nousu on isompi pahempine laskuineen ja rotkoineen. Taon itelleni, että mä jarrutan ja mulla ei ole mihinkään kiire.

Seuraava kukkula häämöttää..

Sant Celoniin ollaan tultu mukavasti alaspäin, siitä alkaakin taas sitten nousupainotteinen matka. Tässä kylässä tulee taas kannustusta eri kielillä, mutta eniten tietenkin espanjaksi. Ennen Montseytä on huoltopiste ja heitän iki-ihanan keltaisen Porin Tarmon -juomapulloni pois ja yhtään ikävä ei ole. Saan tilalle punaisen pyörän väreihin sopivan pullon! ;D Otan vielä puolikkaan banaanin ja pistän poskeen. Muutama keksikin on jossain välissä huvennu parempiin suihin.

Eilen autolla reitillä ollessa todettiin, että onhan siellä muutama tasainenkin kohta. Nyt vähän nauratti. Tasaisuus oli kaukana, vauhti oli reilu 9km/h. :D Nyt vaan taas pientä vaihdetta silmään ja hyvää rytmiä päälle. Vaikka olikin pienin vaihde, niin kyllä töitä sai tehdä. Jossain kohtaa totean Team Calella -paitaiselle miehelle, että tää ei lopu koskaan. Hetken päästä hän näyttää sormilla kahta ja kysyn, että kaksi kilometriäkö? Hän nyökkää ja kiitän tiedosta. Oon muuten yllättäny täällä itteni puhumalla englantia. Mä en oo siinä todellakaan hyvä, mutta oon ihan oma-aloitteisesti aloittanu juttelun mulle epämukavalla alueella. Hyvä mä!

Ketjut hyppää paikoiltansa pienimmälle vaihtaessa. Pysähdyn, saan ne nopeasti paikoilleen ja jatkan matkaa. Lopulta reitin korkein kohta tulikin yllättäen eteen, ja sitten lähdetään alaspäin. Takana on 45 kilometriä. Mua hirvittää, ja näen taas kaksi Team Calellalaista. Ovat kuitenkin eri tyyppejä kuin ennemmin ohittamani mies. Päätän laskea heidän perässään, koska he ovat varmasti laskeneet mäen useaan kertaan ja tietävät miten mennään ja missä kohtaa on huonoja kohtia. Meidän ohi laskee useampi ihminen, mutta otan mieluummin varovasti. Kurveissa on välillä rotkoja, joissa tiputusta on satoja metrejä, eikä ole aitaa ollenkaan. Mulla on todella kylmä. Ylhäällä on kylmä, ja kun ei voi polkea, vaan ainoastaan lasketella alas, niin siinä ehtii tulla koko ajan kylmempi. Varsinkin käsiin.

Näkymä Montseylta. Ihan vuorenhuipulle reitti ei menny, se oli pilvien peitossa.

Tie alas.

Kun ollaan tultu kapein osuus ja seuraavakin mutkainen osuus alas, alkaa pitkä suora. Painelen 44 kilometriä tunnissa monen ihmisen ohi. Tällaisesta mä tykkään, mukavaa loivaa alamäkeä! Ennen uutta nousua Collsacreun päälle vaihdan lähes tyhjän energiajuomapullon uuteen pulloon. Ihan vaan sen takia, että haluan toisenkin punaisen pullon. :D Maistoin kyllä Isostaria, mutta en uskaltanut sitä juoda, kun maha ei siihen oo tottunu. Kolmas isompi nousu menee jo vähän tottumuksesta, kunhan pyörittelee, niin kyllä sinne ylös joskus pääsee. Sitten takana on 68 kilsaa ja isommat nousut olivat siinä. Edessä on vielä muutama pienempi nousu, joissa saa pienimmällä vaihteella polkea. Meilläpäin niitä sanottaisiin vuoriksi. :D

Pyöräosuus lähenee loppuaan. Siellä tuli kulutettua viisi geeliä, kuusi keksiä, yksi banaaninpuolikas, pullollinen vettä ja pullollinen urheilujuomaa. Keskinopeus näyttää vajaata 24km/h ja keskisyke pyöräilyyn 161. (Verrokkina viime vuonna Joroisilla mun keskinopeus oli 30,2km/h.)

Pyöräreitin lopulla taas tutut ja turvalliset kannustusjoukot. Pyörä paikoilleen, pikaisesti juoksulippa, lenkkarit ja spibelt päälle, sitten menoksi. Juoksu tuntui yllättävän helpolta. Pyöräily ei tuntunu reisissä ollenkaan! Teinkö mä jotain väärin? Pyöräilinkö liian hiljaa? Olisinko sittenkin voinu pyöräillä viis minsaa ennemmin tulleen Jaanan kanssa samaa vauhtia? Hih, naureskelin jo ajatuksia ääneen. Tää oli hyvä näin! ;)

Ensimmäinen kahdeksan kilsaa menee sellasta 5:45-6:00 vauhtia, eli toivomaani vauhtia. Sanoin, että jos vauhti pysyy alle kuudessa, niin täytyy olla tyytyväinen. Aurinko paistaa, merinäköala on hieno, alusta on asfalttia, hiekkaa ja jopa lautaa. Sitten otan ekan geelin, ja muutaman kilsan päästä puolikkaan banaanin. Juon pelkkää vettä. Maha on ollu loistava! Ei ole nälkä, eikä mitään muitakaan ikävempiä tuntemuksia. Tuntuu yllättävän hyvältä! Vähän pienissä jyrkissä kohdissa tuntui pohkeissa, mutta ei tosiaan reisissä ollenkaan.

Ensimmäiset oireet polven kanssa tulevat 9 kilsan kohdalla ja samalla alkaa juoksukin vähän tuntumaan. Vauhti pysyy siltä samoissa. Juoksen pätkissä. Odotan joko kannustajia, musiikkikohtia, käännöspaikkoja, tuttuja vastaantulijoita. Polvi pysyy samanlaisena, kipu ei lisäänny. Ja on muutenkin hyvä.

Juoksua on kaksi ja puoli kierrosta. Toisella kierroksella aurinko menee pilveen ja sisämaasta on tulossa todella tummia pilviä..

Toisen banaaninpuolikkaan otan jossain kohtaa ja toisen geelin 16 kilsan kohdilla. Samoihin aikoihin käännöspaikalla pyöräilyssä ohitseni mennyt suomalainen nainen huikkaa "Mähän sanoin, että sä meet ohi!" :D Kerrankin näin, että mä ohitan juoksuosuudella jonkun, eikä kaikki mua. ;) Itse asiassa yllättävän monen ohi on saanu juosta, sekä miesten että naisten. Mä nimenomaan oon tottunu vähän muuhun.

Maalissa. :) Tuosta ajasta vähennetään 24 minuuttia.

Viimeiset kilometrit menevät kutosen vauhtia ja sieltä se maalikin tulee. Aika on 6:43:33. Kuulostaa hirveän suurelta, mutta mä selvisin sekä uinnista että pyöräilystä ja mikä parasta: juoksu tuntui helpolta! Itkut oli itketty jo pariin kertaan, joten maaliin tuleminen ei enää sellaista tuottanu. :D

Todella kipeät hiertymät.

NÄLKÄ! :D

Tulokset löytyvät täältä. Siellä ovat kaikki avoimen sarjan naiset samassa, 102 naista starttasi matkaan ja mun sijoitus oli 47. Omassa sarjassani 30-34 olin seitsemäs, kun viisitoista lähti matkaan. Ilmoittautuneita oli 20.

Uinti 46:02, pyörä 3:44:14 ja juoksu 2:06:02.

Täytyy sanoa, että pelosta, jännityksestä ja uinnin kamaluudesta huolimatta oli kyllä sellainen kokemus, että onneksi lähdin! Ehkä Suomen järvissä tänä kesänä ei paljon pienet aallot haittaa, ei edes vaahtopäät. ;)

Illalla polventausta oli todella kipeä, ja seuraavana päivänä myös. Jalka meni myös täysin alta maanantaiaamuna. Nyt kuitenkin jalka tuntuu hyvältä. Niskaan sain isoimmat hiertymät kuin koskaan. Olisko syynä ollu pää pystyssä uinti ja merivesi? Todella kipeät ja kosketusarat. Myös sykevyöstä sain kylkeeni pahan hiertymän, joka on muutaman päivän märkiny. Jäi maanantaina jopa rintsikat kiinni, ja sain repiä ne haavasta irti. Auts ja vielä kerran auts. Mutta jalat muuten on yllättävän hyvässä kunnossa, vähän reisissä tuntui maanantaina.