Toistaiseksi oon selvinnyt ilman flunssaa, mutta jotenkin oon alkanut pelkäämään, että sen taudin ehdin vielä viikon aikana saada. Pitääköhän linnouttautua kotiin? Töissä on flunssaa, kotona on yksi muksuista flunssassa. Ehkä en käy kaupassa ollenkaan. ;D
En oo koskaan käynyt Saksassa, joten mielenkiinnolla lähden Tiinan kanssa reissuun! :) Tiina vaan kertoi torstaina saaneen metallipalkin polveensa ja polvi oli mustana ja turvonnut. Toivottavasti saa polven kuntoon, että pääsee juoksemaan!!
Aika huonosti oon tällä viikolla tehnyt mitään. Jotenkin kamalan väsynyt oon ollut, ja välillä niiskuttanut. Oon aatellu, että levätään sitten. Torstaina kävin hierotuttamassa koko kropan. Oli paljon jumeja hartioissakin! Tiistaina meen vielä käymään LPG:ssä. Lisäksi yksi tai kaksi pikkulenkkiä ja uimassa aattelin käydä. Täytyy tosin vähän kuulostella ja mennä fiiliksen mukaan.
Suolla koirien kanssa perjantaina. |
Tsemppiä matkaan! En tiedä onko teillä aikaa turistitouhuille, mutta jos kiinnostaa, niin mun blogista löytyy juttua maaliskuiselta Berliinin reissulta :) Tosi kiva kaupunki! Ei mikään kaunis (tai ei ollut ainakaan maaliskuussa), mutta paljon nähtävää.
VastaaPoistaToivottavasti säästyt nyt flunssalta. Täälläkin tuntuu olevan joka toinen sairaana.
VastaaPoistaTosi hieno kuva.
Berliini on tosi hieno paikka, mää tykkäsin siitä paljon.
Ammi, kiitos! Kyllä me lauantaina ja perjantainakin vähän ehditään kattella ympärille. Onko jotain vinkkejä, mitä ehdottomasti kannattaa käydä katsomassa? Täytyykin käydä lukees sun blogia. :)
VastaaPoistaJaanaba, mä todellakin toivon, etten tuu kipeeksi. Viikonlopun jälkeen töissä on vaan entistä kipeempää ja entistä enemmän porukkaa kipeenä. Aattelin käydä ruokkiksella apteekissa hakees kaikkee C-vitamiinista lähtien. Jos vain jotenkin sais vältyttä flunssalta.
Tuosta kuvasta muuten.. Niille, jotka ei tiedä, niin nuo kaksi ruskeasävyistä koiraa on mun (leonberginkoirat Milli 1v 8kk ja Nano 5kk) ja mustat isosveitsinpaimenkoirat ovat kaverin. Yleensä yliteään iso suo pitkospuita pitkin, mutta tuon juoksun jälkeen tajusin, että vois vähän varustautua erilailla, ottaa treenin kannalta ja juosta suolla. ;) Nyt oli ihan älyttömästi vettä ja uppos kunnolla. :)
Blogista löytyy vinkkejä :) Teksti löytyy helposti, kun ottaa tän vuoden maaliskuun tekstit, ekana taisi heti olla matkakertomus Berliinistä. Muurille kannattaa mennä tottakai! Ja sitten tykkäsin Olympiastadionista ja Berliinin eläintarhan akvaariosta. Se vankila (jonka nimeä en edes yritä osata kirjoitaa tähän) oli kans käymisen arvoinen paikka.
VastaaPoistaNiin ja holokaustimuistomerkki. Sen alla olleeseen näyttelyyn oli pitkät jonot, jos ei ihan erityisesti kiinnosta, niin en ehkä jonottaisi kovin älyttömän pitkään.
VastaaPoistaKiitos Ammi! Kävin lukemassa ja pitää lukea vielä uudestaan, ja ottaa pari paikkaa paperille ylös. ;)
VastaaPoista