maanantai 10. syyskuuta 2012

Pikasesti

Saisinko mä ees jonkun pienen postauksen tänne aikaiseksi.. Muutamien viikkojen treenimäärät, ja samoin elokuun treenimäärät on kirjaamatta. Treenit.net on ylläpidon alaisuudessa, enkä pääse niitäkään katsomaan.

No viime viikosta en voi sanoa kyllä oikeastaan mitään hyvää. Viikko meni suoraan sanottuna aivan perseelleen. Yhtenä päivänä vaivasi migreeni, mille toki en voinut mitään. Sitten oli työjuttuja, ja olin reissussa koirieni ja tyttöjeni kanssa. Olimme Flamingossa yötä, ja kävimme myös kylpylässä uimassa lauantai-iltana. Olin etukäteen lukenut netistä, että siellä on 25 metrin allas, jossa voi kuntouintiakin harrastaa ja aattelin tehdä uintitreenini siellä. Mutta altaan reunalle päästyäni käännyin takaisin viemään lakin ja lasit pois. Allas oli täynnä ihmisiä, eikä todellakaan siellä uineet, vaan kelluttelivat ja pelasivat palloa. Härmän kylpylässä tällainen allas on oikeasti tarkoitettu uimareille, mutta siellä vesikin on sitten kylmempää, toisin kuin tuolla Flamingossa oli. No seurailin sitten tyttöjen menoa mäestä toiseen. :)

Sunnuntaiaamuna kello herätti niin, että ehdin tehdä pitkän juoksulenkin. Kymmenen kilsan jälkeen alkoi polvi vaivaamaan. Juostessa kipu tuntui polven ulkosyrjällä, mutta tänään kipu on kuitenkin tuntunut polven takana, sisemmän jänteen alaosassa. Kuitenkin jo parempi nyt illalla kuin aamulla. Jostain vähän rasittunut varmaan.

Vaikka viikko treenien suhteen menikin huonosti, niin eipä sille enää voi mitään. Sitä paitsi meillä oli oikein kiva koiranäyttelyreissu tyttöjen kanssa! :)

Nyt kun syksy on taas koittanut, ja voin ottaa koiria mukaan juoksulenkeille, niin on jotenkin sressittömämpää juosta heidän kanssaan. Ei tuu katottua sitä vauhtia mittarista kuten yksin juostua. Tai jos tulee, niin ei tuu välitettyä siitä niin paljon. On ollu kyllä jännä huomata. :)

Nano juoksulenkillä mukana
Aamun lenkkimaastot


Pimeäkin yllätti viikko sitten pyörälenkillä..

6 kommenttia:

  1. Aina ei mee putkeen... Mulla tämä vaivaputki näyttää ihan loputtomalta. Mutta ei stressata, kyllä se siitä taas lähtee, kun on sen aika. Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla näyttäisi paremmalta jo, tänään ei oo sattunu kävellessä yhtään! Mutta harmillisia nuo sun vaivat, tsemppiä!

      Poista
  2. Viime talvena mulla oli ihan samat fiilarit Flamingossa eli siellä ei pysty treenaamaan. Sopii paremmin alle 10v allasleikkeihin. Korvasin uinnin sitten Tintti-elokuvalla; paluu lapsuuden sankarihahmon pariin 3Dnä - WAU.

    Viime viikolla oli kunnon flunssa neljä päivää, joten harjoitustunnit jäi kovin vähiin. Sairastaessa innostuin teoriapuolelta uusista mittareista nimeltä TRIMP (TRaining IMPulse) ja CTL (Chronic Training Load).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sulla oli sama kokemus Flamingosta! :D Ei pystyny ei..

      Pitääpäs googlettaa nuo mittarit. Polariltakin tuli vihdoin ja viimein mittari, jossa on samassa gps, mutta se ei kestä vettä!! o_O Vain roiskevesitiivis.

      Poista
  3. Mä tykkään kanssa juosta koiran kanssa. Paljon juostaan yhdessä metsässä, jolloin annan Khalin juosta vapaana. Pari kertaa ollaan saatu hymyileviä katseita; nainen juoksee edessä ja koira tulee aivan perässä ;).

    Mä meinasin kanssa päivittää nykyisen Polarin tuohon RC3, mutta en pidä ajatuksesta ladata kelloa ja lopullinen tyrmäys tuli tuosta, ettei sillä voi uida. Mitä mä teen sykemittarilla, jota ei voi laittaa veteen? Niinpä maltan mieleni ja jossain vaiheessa hankin RCX5:n. Siinä on ladattava ja pienempi GPS kuin mitä mun nykyinen on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän koirilla on niin paksut karvat (tai oikeastaan pohjavilla), että kesäisin ei paljon oo voinu juosta. Onneksi on ollu sen verran viileä kesä, että metsälenkeillä ollaan paljon oltu. Viime kesänä kuoli aika monta leoa lämpöhalvaukseen. :(

      Joo, ihmettelen, etteivät oo saaneet tuosta vedenkestävää!

      Poista