Finntriathlon 20.7.2013, DNF

Vähän tuossa jouduin miettimään, että kuinka pitkän blogipostauksen tämän päivän kisasta teen ja käytänkö kuvia ollenkaan. Nimittäin kuten otsikosta voi päätellä, niin tänään en päässy maaliin asti. Enkä itse asiassa ees kovin pitkälle kisassa yleensäkään.. Mutta kerrotaas ny kuitenkin tarkemmin mitä tapahtu, ja pukataan kuviakin. :)

Käytiin tsekkaas pyörävaihdon pyörätelineet.

7 miljoonaa kiinni näissä pyörissä! :D

Jälleen kerran jännitti ja paljon. Niska kiiltää vauvaöljystä, ettei märkäpuku hinkkaisi.

Menin lähdössä vasempaan reunaan, takana oli paljon porukkaa ja edessä myös. Mietin, että siirrynkö taaksepäin, mutta kun ympärillä oli tilaa, niin en sitä tehnyt. Ennemmin kateltiin, että kyllä porukka ui vasemmassa laidassa kaukana. Ja itse tein sitten ihan saman. Alussa oli heinää ym. kasvia kädet täynnä. Edestä, takaa ja sivuilta tuli kosketuksia. Eli normaalia lähtötunnelmaa. Uintia oli hankala saada kohilleen, kun vesi oli kylmää ja hengitys vähän liian haukkovaa. Yritin rauhoittaa menoa.

Sitten tapahtui jotain. Ensimmäisellä suoralla ja tyyliin tokan (kolmannen?) poijun kohdilla. Otin oikealta happea ja samalla törmäsin viereiseen naiseen. En tiedä uinko hänen alle vai hän mun yli, mutta pää painui veden alle ja vedin vettä kunnolla sisuksiin. En tiedä tuliko paniikki vai oksennus ensin, mutta molemmat tuli. Yritin paniikissa vaan päästä takaa tulevien alta pois vasemmalle (onneksi olin hyvin vasemmalla jo), etten jää kenenkään alle enää. Nostin käden pystyyn, mutta sekä vesiskootteri että vene eivät mua huomanneet, mutta sitten yhtäkkiä vieressäni oli "lautapoika", joka käski ottaa laudasta kiinni. Pian vesiskootteri kuljetti mut rantaan, missä oli ambulanssi ym. vastassa. Mä olin kuitenkin kunnossa ja omin jaloin kävelin n. 500m lähtöpaikalle takaisin, jossa mua odotettiin. Pettymys purkaantui itkuna, ja olihan ihmisillä kateltavaa, kun kävelivät lähtöalueelta pois ja vastaan tulee yksi kisailija kyyneleet valuen.

Hetken etsiessäni löysin huoltojoukot, ja jossain vaiheessa sainkin noutaa kamani vaihtoalueelta. Päivän paras kannustus tuli kisaavalta naiselta, joka kuuli mun kysyvän järjestyksenvalvojalta, että mitä kautta voin pyörän tuoda pois. "Älä Ninni keskeytä! Mä luen sun blogia ja sä oot niin hyvä!" Jouduin ikävä kyllä toteamaan, että olen jo keskeyttänyt. Vaihdettiin hänen vaihtaessa pyöräilykamppeita päälle vielä muutama sana. Terveisiä, ja kiitos! Ihana, kun mä voin saada tällä mun blogillani jollekin energiaa ja tsemppiä. :)

Pettymys on tietenkin suuri, kun koko vuoden on treenannu tätä kisaa varten. Jossitellu olen ihan liikaa: lähdinkö liian edestä? Liian lujaa? Olisinko saanu itteni rauhoitettua paniikin jälkeen? Olisinko pystyny jatkamaan matkaa? jne. Mutta ei ne auta. Sillä hetkellä mulla ei ollu mitään muuta vaihtoehtoa mielessä kuin halusin vaan pois, fiilis oli hirveä.

Yksi vaihtoehto olisi ollut, että olisin samantien jääny murehtimaan omaa pettymystä yksikseni ja lähtenyt kotiin. Mutta kaikesta huolimatta halusin päästä näkemään ystävien hyvät suoritukset! Ja monista keskeytyksistä huolimatta tänään tehtiin ihan mielettömän upeita suorituksia!! Vettä ei satanu ja juoksuun keli oli loistava (+17 puolipilvistä). Pyöräilyssä ja uinnissa tuuli, ja uintia tuuli ainakin haittasi paljon.

Niinpä loppupäivä meni kannustaessa! Kiitos kaikille, erityisesti Sannalle ja muulle huoltojoukolle! Ja onnittelut upeista suorituksista! :)