lauantai 18. tammikuuta 2014

Crossfit-salilla

Osallistuin Seinäjoen Crossfit -salilla Laura & Maija Trainingin järkkäämään voima- ja tekniikkaleiriin tänä viikonloppuna. Vanhan kertausta, mutta varmasti tulee tarpeeseen. Ja toinen homma mulla oli ottaa kamera mukaan ja napsia muutamia kuvia viikonlopusta. Mä oon aina välillä käyny Maijaa ja Lauraa kuvailemassa, ja nyt vähän heidän vetämää opetustakin. Muut jatkaa leiriä vielä huomenna, mutta mä skippaan.

Eilen opin kyllä yhden uuden jutunkin! Suorinjaloin tehty maastaveto. Kyllähän sai loistavasti tuntumaa takareisiin, vielä tänäänkin! ;)



Päivän treeni eli WOD tehtiin AMRAP-tyyliin. Eli "as many rounds as possible" ja aikaa 20 minuuttia. Kolme eri liikettä. Ensin ABMAT-vatsalihasliikettä 10 kpl. Viedään kädet pään yli lattiaan ja kun noustaan, niin jalkojen yli lattiaan. Sen jälkeen kahvakuulalla tempaus ja tuulimylly (kuula käsi pysyy suorana kohti kattoa, ja toisella kädellä kosketaan nilkkaan). Koska mä olkapäävammaisena en uskalla tuota tehdä, ettei olkapää mene paikoiltaan, niin sain kaksi kahvakuulaa, jotka täytyi nostaa molemmat yhtäaikaa. Oli muuten eka kerta, kun nostin kahta kuulaa. Nostoja 10 kappaletta, ensin kymppikiloisilla, mutta nopeesti ne vaihtui 12 kilosiin, kun näytti Lauran ja Maijan silmään liian helpolta. :D Viimeiseksi 50 naruhyppyä. En tiedä monta kierrosta tein, mutta monta! Loistava treeni, mä niin tykkään näistä treeneistä!



Ylläolevat kaksi treenikuvaa Maijan ja Lauran kännyköistä, kiitos! Treenin jälkeen oli hiki, lämmintä päälle ja lihaksia huoltamaan.



Niin, ja olin mä tänään aamulla uimassakin. Yksi ahaaelämys tuli tänään käsivedosta, eli ei ole tarkoitus tehdä töitä koko matkaa käden ollessa veden alla. Käsiveto pitää pilkkoa osiin. Tärkeä, tärkeä pointti! Niin ja ensimmäistä kertaa unohdin pyyhkeen kotiin, heh! Onneksi treenikaveri unohti rannekkeen, niin lainattiin sitten vähän toisten tavaroita. :D

Huomenna taidan mennä ensimmäistä kertaa tänä talvena Botniahalliin kiertään pyörällä rinkiä! :) Toivottavasti pakkasetkin tästä vähän lauhtuu, niin pääsen maastopyöräilemään. Nimittäin tänään mun pyörän huoltoa jatkettiin, ja nyt on uudet ketjut ja vaihdevaijeri, sekä mm. navat avattu ja rasvattu, että renkaatkin pyöri ihan ittestään! Kiitos taas tuhottoman paljon pyörähuollolle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti