sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Viikonlopun treenit

Lauantai oli melkoisen aikataulutettu, mutta ehdin kuitenkin valoisaan aikaan pyöräilemään ensimmäistä kertaa Joupiskan poluille. Ne ovat suosittuja maastopyöräilijöiden kesken ja kisojakin tuolla järjestetään. Ensin löysin ihan helpon polun, mutta niin ne vaan vaikeni. Yhteensä noin 4 kilometriä meni ristiin rastiin poluilla. Kyllä oli hidasta menoa. Yhtään kertaa en kaatunut, mutta äkkipysähdyksiä kertyi, ja mustelmilla olen, kun löin itteni pyörääni. :D Oli kallioita, kiviä, juurakkoja, soita ja rapakoita.. En ymmärrä miten tuolla voi edetä vauhdilla. Onneksi ehdin joka kerta vauhdin loputtua saamaan jalan ajoissa irti polkimesta! Jostain kalliolta oli puolen metrin pudotus polulle, ja taas mä talutin, samoin talutin suot. ;D Vielä on paljon opittavaa. Onkohan noista olemassa jotain karttaa, esim. vaikeuden mukaan, tietäisi vähän missä ajelisi.



Tuolta mä tulin, huoh.
Mutta oikeasti haluaisin oppia enemmän pyöräilemään maastossa. Huomasin vaan, että syke nousee erilailla, joten täytyy miettiä kuinka ajelee, että syke pysyy pk1-tasolla. Pyörän hallinta on kyllä vielä huonoa, mutta eiköhän sekin kehity!

Tänään isänpäivän viettämisen jälkeen lähdin piipahtamaan triathlonkoulun yhteistreeneissä. Ensin oli vuorossa mäkivetoja 8 x yhden minuutin verran. Vedot meni muuten kivasti, mutta mun hengitys meni oudoksi. Seitsemännen vedon jälkeen se vinkui ja rohisi, ja kahdeksannen jälkeen se oli vielä pahempi. Kesti tosi kauan ennen kuin sain hengitettyä kunnolla. Kuulosti kuulemma rasitusastmalta.. Täytyy piipahtaa lääkärillä, että kuuntelee keuhkot. Jos sinne on vaan jääny limaa flunssan jäljiltä. Se selittäisi ne sykkeetkin, ja suuren limamäärän lenkillä. Treenin maksimisyke oli 191, joka oli yllättäen aika vähän. Ei saanut tuon hengityksen takia enempää koneesta irti. Pari viikkoa sitten sillä pyöräporukalenkillä ylämäessä hengitys kuulosti ihan samanlaiselta, mutta tasaantui alamäessä nopeasti. Ei salpaantunut noin voimakkaasti.

Juoksun jälkeen vielä uimaan. Sain molemmilta valmentajilta hyvää palautetta, oon todellakin kehittynyt! :) Puhuttiin myös siitä kuinka monenlaisia uintityylejä on, ja mitä mäkin oon nähnyt ja samalla miettiny millaiselta se oma oikein näyttääkään. Kuulemma mun uinti on virtaviivaista. Oon tosi tyytyväinen, että se on menny noin hienosti eteenpäin!

Tämän viikon treenit:
Uinti 3x, 2h 50min
Juoksu 3x, 1h 49min
Pyöräily 2x, 3h 32min
Voima 1x, 35min
-----------
8h 46min

6 kommenttia:

  1. Hienot pyöräilymaastot sulla. =) Voi kun voitais joskus mennä yhteislenkki mettässä.

    Toivottavasti hengitysasiat selviää heti maanantaina ettei tarvi mietiskellä.

    VastaaPoista
  2. Maasto näyttää suorastaan hurjalta näin kokemattoman silmiin! Vautsi! Toivon myös, että hengitysjuttu ei ole mitään vakavaa.

    VastaaPoista
  3. Mites se sun olkapää, onko ollut kipee sen viime kerran jälkeen? Mäen oo ny jaksanut käydä ollenkaa uimassa, voi häpäsy, kun tulee niin kipeeks se okapää siitä uinnista. Pitäs vaan rohkeesti mennä ja lopettaa vaikka heti ku kipeytyy tai jotain..

    VastaaPoista
  4. Jaanaba, koska tuut tänne?!? :) Lääkärissä käyty..

    Niobe, kyllä siellä monessa kohtaa joutui taluttamaan, kun ei vauhti eikä uskallus riittänyt. :D Limaa mitä luultavammin vain, onneksi. :)

    Laura, ei se oo kipeä kuin silloin, kun menee paikoiltaan. Muuten ei tuu uimisesta kipeeksi. Onko kukaan kattonu sun tekniikkaa, että on varmasti ok, ettei vaan kipu johdu väärästä tekniikasta? Ja kannattaa tehdä niin, että lopetat uinnin, kun alkaa sattumaan.

    VastaaPoista
  5. Kerta toisensa jälkeen ihailen noita pyörämaastoja. Tollasessa on ilo ajella! Selvästi mun pitää ottaa pari vastaavaa räpsyä joskus omilla lenkeillä (olettaen että mukana olis parempikin kamera kuin kännykkäkamera).

    Ajotekniikan opetteluun auttaa porukkalenkit kokeneempien ajajien kanssa. Kannattaa kysellä, olisiko paikallisella pyöräseuralla maastoajokoulua tms. missä pääsis mukavasti alkuun.

    VastaaPoista
  6. Kauramoottori, vielä kun oppis ajamaan noilla poluilla oikeasti! Mutta onhan niillä paljon kivempi ajella kuin esim. maanteillä ja kuntorataa ympäri. Nuokin kuvat on otettu Nokian kännykällä, joten laatu on huono. Joten ei muuta kuin kuvia näpsimään, niitä on kiva kattella! :)

    Täytyy siis etsiä seuraa! :)

    VastaaPoista