Finntriathlon 14.7.2012

Perjantaina auto starttasi Seinäjoelta puoli kahdentoista aikaan päivällä, ja yhden pysähdyksen taktiikalla kohti Joroista. Kauramoottorin perässä ajelimme yhden 70km, tunnistin katolla olevasta pyörästä. :) Hakemaan kisakansliasta numerolaput ja ihana pinkki uimalakki! Kävimme pyöräreitin autolla läpi, veimme juoksuvaihtoon pussin, kulutimme aikaa katsomalla pikatriathlonia, veimme mutaliejussa pyörät paikoilleen ja ajoimme kohti Varkautta ja hotellia. Vielä syömään ja sitten nukkumaan.

Kello oli herättämässä kuudelta, mutta heräsin puoli viisi, enkä saanut enää unta. No tuli nukuttua kuitenkin reilu viisi tuntia. Hotellin aamupalalle puoli seiska ja sen jälkeen kamat kasaan. Miehet ehdottivat, että laittaisimme Jaanan kanssa jo nyt märkäpuvut päälle ja ottaisimme saunassa alkulämmön päälle, ja siitä suoraan järveen. ;D

Sävy sävyyn kaikki.. ;)

Sykkeet kaakossa jännityksestä!

Jännitti tosi paljon. Hanneakin näin, mutta ei musta seuraa ollu yhtään. Aika hiljaista oli. Ensin kajahti miesten kuntosarjan startti klo 9, ja kymmenen minuuttia myöhemmin naisten vuoro. Naisissa sai hakemalla hakea porukkaa eturiviin. Vain pari taisi luottaa omaan uintivauhtiinsa. Lähdin oikeasta reunasta, koska uintini kaartaa vasemmalle. Alusta asti sai kyllä uida ihan omaa uintiaan, pari kertaa vilahti jalat edessä ennen ekaa poijua, sen jälkeen ei enää. Ensimmäiselle poijulle mennessä vain muutama pieni osuma, ei enempää.

Miesten kuntosarjan startti klo 9.

Naisten kuntosarjan startti 9.10.

Vasta-aallokko oli takasuoralla kova. Mietin vain, että veto loppuun asti ja liuku, niillä pääsee eteenpäin. Suunnistaessa tuli muutamaan kertaan vesihörpyt, ja siinä kohtaa piti ottaa vähän enemmän happea, mutta nopeasti sain jatkettua matkaan. Menin poijujen laskuissa sekaisin, ja olin jo kääntymässä toiseksi viimeiseltä poijulta kohti rantaa, mutta olikin vielä yksi jäljellä. Rantauduin ajassa 41 minuuttia, johon olin tosi tyytyväinen. Tuolla aallokossa ja vastatuulessa yksin ilman peesiä. Käsissä tuntui ihan tarpeeksi, ettei musta enempää ois irti varmastikaan saanut.

Uinti takana. Pyörävaihtoon.

Pussi naulasta ja vaihtamaan kamppeita. Vaihto oli suht rauhallinen. En hätäillyt, mutta tein asioita kyllä koko ajan. Aidan takana huoltojoukot sekä Jaana ja Terhi kannustivat. Jaana muistutti tukan föönaamisesta. ;D

Pyörä täytyi taluttaa mäen päälle, ja sitten pyörän päälle ja menoksi. Alkuun sai heti ohitella monta ihmistä, mutta en päässyt kuin ensimmäiseen kunnon alamäkeen (n. 2,5km) ja ketjut pomppasivat eturattailta yli. Pysähdyin alamäessä ne laittamaan takaisin, ja tämän jälkeen vaihdoin aina varovasti ketjut eturattailla isoimmalle, etteivät tuu uudestaan yli. Seuraavilla kilometreillä ohitin uudestaan samat ihmiset.

Ensimmäiset 30 kilsaa meni hymyssä suin, pyörähän kulkee ja vähänkö oli mukavaa. Kannustusta tuli aina Valvatuksen järven kohdalla. Teboilin kääntöpaikallakin oli ihmisiä, joten Valvatukselta kisapaikalle ja takaisin oli aina mukava ajella. Tylsempi pätkä oli sitten metsäpätkä toiseen suuntaan. Alexander Stubbin kannustukset tulivat kahteen kertaan, toisella kertaa hän tuli pyörällä vastaan ja huuteli. :)

30km takana.

Tuuli aikalailla, toiseen suuntaan oli vastatuuli ja toiseen myötätuuli. Sitten sivutuuli kyllä pyöri, ettei välillä tienny, että onko myötä- vai vastatuuli. Reitti oli siis L-kirjaimen muotoinen, jota ajettiin edestakaisin kolme kierrosta. Kun 60 kilsaa oli takana, niin tuli sellainen fiilis, että loppuis jo. Huikkasinkin huoltojoukoille, että onneksi enää kierros. Otin 35-40 minuutin välein geelin, jotka olivat pyörän vaakaputkeen teipattu kiinni. Noin 40 ja 70 kilsan kohdilla otin puolikkaan banaanin huoltopisteeltä. Lisäksi meni puoli litraa urheilujuomaa ja vettä varmaan pullollinen. Säikähdin muuten yhdessä kohtaa tosi pahasti, kun kuului kamala paukahdus. Kahdesti vilkaisin sekä taka- että eturengasta, että nytkö kumi puhkesi. Mutta onneksi ei, se oli jonkun muun rengas.

60km kohdalla Stubbin kannustuksessa.

Se, mikä tuolla oikeasti ärsytti oli röykeä peesaaminen. Oli isoja joukkoja, yksikin joukko ajoi kahta rinnakkain ja varmasti kummassakin jonossa kymmenen ihmistä. Yhdetkin naiset vetivät mun ohi toinen ihan kiinni toisessa, tätä näin noin 10 kilsaa ja myöhemmin hävisivät näkyvistä ja, kun taas tulivat vastaan, niin peesasivat. Ja kun moottoripyörä tuli vastaan tai takaa, niin toinen vaan siirtyi ns. ohituskaistalle. Vilkuilivat siis aina välillä taaksekin. Niin röykeää, ettei tosikaan! Jos kisassa on 10 metrin peesikielto, niin miten joillakin on pokkaa!?! Peesaaminen säästää niin paljon voimia, kun siitä saa tosi paljon etua. Jos noin pärjää, niin voiko olla suoritukseensa tyytyväinen?! Eikö omatunto kolkuta?!

90km takana, 4km edessä.

Vihdoin se pyörä loppui. 94 kilometriä tuli pyöräiltyä aikaan 3:06:52 eli keskivauhti olisi tuon mukaan 30,2. Mietin kyllä välilläkin, että onkohan mulla vauhti liian luja. Ohituksia tuli hurja määrä, niin naisista kuin miehistäkin. Paljon enemmän menin ohi kuin mua ohitettiin. Kun pyörän päältä piti nousta ennen pyörän luovuttamista, niin ei tullu mieleenkään juosta. Kävelin, luovutin pyörän ja lähdin juoksemaan siitä aikamatolta kohti vaihtoaluetta.

Pyöräilykengät pois, lenkkarit jalkaan. En meinannut millään saada kypärää sinne pussiin, kun kädet tärisi, mutta kolmannella kerralla se sinne meni, kun käskin ottaa rauhassa. :D Pussin luovutus ja menoksi. Jalat oli ihan tönköt, kamalat! Kolme kilometriä oli ihan kamalaa, ne tais vielä olla ylämäkivoittoistakin, mutta sitten alkoi pikku hiljaa vähän helpottamaan pahin.

Mutta olihan se oikeasti kamalaa tuo juoksu. Ekan kierroksen kilometrit olivat 5:45-6:05 välillä, ja siitä se vauhti sitten tippui. Ei menty enää kuuden alle. Geelin otin kuuden, yhdentoista ja kuudentoista kilsan kohdilla. Aina samalla huoltopisteellä, kun kiersimme neljä kertaa reilun viiden kilsan lenkkiä. Tuo oli sopiva kohta, kun alikulkutunnelin jälkeen oli niin jyrkkä ylämäki, että sen kävelin jokaisella kierroksella. Pohkeet kun oli muutenkin aika kovilla.. Samalla huoltopisteellä kastelin aina märällä sienellä pään, niskan, naaman. Aurinko porotti, ja tarvi viilennystä. Huoltopiste oli siis jyrkän mäen päällä.

Lämmintä oli mittarin mukaan 24, tuntui kuumalta. Näin yhden mustan pilven, ja olisin niin halunnu sen sadekuuron niskaani! Mä tykkään juosta sateessa paljon enemmän kuin auringossa. Mukavinta oli juosta viimeinen kilsa aina kisakeskukselle, koska se oli helppo pätkä ja kannustusta olisi taas tulossa. Henkisesti ja fyysisesti raskain oli toinen kerta kilpailukeskukselle tullessa. Vasta kymmenen kilsaa takana, vielä toiset edessä.. Jälkeenpäin kuulin sekä Annilta että Soilelta, että melkoisen kärsivän näköistä meno olikin. Jossain vaiheessa laskeskelin, että kuusi tuntia voisi alittua, mutta tässä aattelin vaan, että ihan se ja sama mitä se aika tulee olemaan!! Suuret rakot hiersivät jaloissa, ne tuntuivat jokaisella askeleella.

15 ja risat kilometrejä takana. Vielä yksi kierros.

Siinä vaiheessa, kun lähdin viimeiselle kierrokselle olin jo henkisesti maalissa. Enää yksi lyhyt kierros. Venlan pitkään jatkunut kannustus siinä pahimmassa alikulun jälkeisessä ylämäessä ja sen jälkeisessä loivassa ylämäessä teki tehtävänsä! Tiesin Hannen juoksuvauhdin, ja odotin koko ajan, että koska kuuluu "Hyvä Ninni!" tai jotain muuta vastaavaa hänen kiitäessä ohi. ;D Porukkaa nimittäin meni koko ajan ohi. Tuntui, että ne kaikki, jotka olin ohittanu pyöräillessä meni nyt juostessa ohi. Mutta todellisuudessa osa oli varmasti eri kierroksella, eikä tilanne ollu niin paha kuin kuvittelin. Mutta söihän se naista, kun ite on väsyny ja muut jaksaa. Yhden miehen askeleet kuuluivat tasaiseen tahtiin mun takana kaksi kierrosta, eli edes yhden mielestä vauhti oli tasaista ja sopivaa. :D

Vajaa 200m maaliin.

Ohi on!

Viimeinen kilometri tulikin sitten 5:44 keskivauhtia, juoksun aika oli 2:10 (avg 6:11min/km). Maalissa aika oli 6:05:39. Jälkeenpäin kuulin, että uintikin oli vissin ylipitkä, jonkun 150m. Pyörähän oli 94km, mutta juoksu tais olla oikeanpituinen. Ainakin Garmin näytti vaan jonkun 150m enemmän. Se oli nyt ohi, ja mä pääsin maaliin asti.

Iloinen ylläri maalissa oli, että olin voittanut kompressiopyöräilyasun: paidan ja shortsit!!! Mä, joka en koskaan voita mitään. X-Bionicin vaatteista oli kyse. Paidan koko oli M, ja housujen L, joka on vähän iso. Tai koska ovat kompressiovaatteet eli tiukat, niin koko on siis sopiva, sellainen ihonmyötäinen, mutta kireemmät olisi saaneet olla, nimittäin noista ei ehkä saa maksimi hyötyä. Mutta jos voittaa kolmensadan euron vaatteet, niin eipä saa valittaa, vaikka koko ei ihan sopiva ookaan. Käyttöön tulee, jeeee! :)

Voittovaatteiden kera.

Kuva:  http://www.x-bionic.com/

Kuva:  http://www.x-bionic.com/

Vähän appelsiinia, sipsiä, suklaata ja juomista. Suihkuun ja kannustamaan SM-sarjalaisia. Keli muuttui auringonpaisteesta vesisateeseen, välillä sitä tuli todella paljon. Kannustajat alkoivat vähenemään, mutta osa pysyi loppuun asti. Oli kyllä mahtavaa seurata, ja kyllähän kuuli ja näki kaikenlaista. Oli siellä muitakin kärsiviä kuin mäkin olin ollut. Mutta esim. Kaisa ja Jaana jaksoivat hymyillä aina! :) Toiset olivat suorituksiinsa tosi tyytyväisiä, toisilla oli ollut ongelmia. Mutta hienosti ongelmien parissa olleet taistelivat loppuun asti, upeaa!! Näin muuten myös kultamitalisti-Iinan ja Pian, oli kiva nähdä!

Vielä suuren suuret kiitokset huoltojoukoille ja kaikille kannustajille! <3