Näimme Jarmon ja Kaitsun Street wear -pussien jättöpaikalla. :) Kaitsulta kyselimme, että miten sinne mereen on hyvä mennä ja saimme hyvät ohjeet. Tsempit toivoteltiin puolin ja toisin.
Sitten oli aika kokeilla, että miltä se meressä uiminen tuntuu. Odotin tosi pientä aaltoa, ja sitten sinne sekaan. Vesi oli todella kylmää ja todella suolaista. Asteita oli 15 ja suolapitoisuus jotain ihan käsittämätöntä. En saanu kuin muutaman käsivedon kerrallaan ja sitten haukoin henkeä. Ja vettähän tuli aaltojen mukana suuhun. Yritin keskittyä vaan olemaan vedessä. Olin suunnitellu kaikenlaista scullingista lähtien, että saisin veteen tuntumaa. Tällaiset unohtui täysin, ja paniikki alkoi nousemaan. Sitten kuului jatkuvaa pillin vihellystä, ja meidän käskettiin pois merestä. Yritin. Aalto toi rantaan, mistä rannalta tuleva vesi vei pohjan jalkojen alta, kun hiekka valui mereen. Aalto vei takaisin mereen ja toinen aalto kiepsautti sitten mut pohjaan. Kun lopuksi pääsin merestä pois, niin multa tuli itku. Mä en halua tuonne! Mä en tuu ikinä selviytymään tuosta!
 |
| Keskellä lilat lakit päässä, mä vasemmalla. |
 |
| Epäusko ja itku. |
 |
| Kohti lähtökarsinaa. |
Yritin ottaa vapaauinnin käsivetoja, mutta kylmyys, suolaisuus ja aaltoisuus olivat jotain uskomattoman kamalaa. En vain pystynyt. Uin rintaa, koiraa ja mitä vaan, että pääsin ees johonkin suuntaan. Aattelin, että mulla menee tähän uintiin yli tunti, en pääse koskaan täältä pois. Ennen ensimmäistä poijua (200m rannasta) mietin keskeyttämistä. Olimme viimeinen lähtöryhmä, voisin kääntyä takaisin, kukaan ei uisi vastaan.
Ensimmäiselle poijulle kesti ikuisuus vasta-aallokkoon, sitten käännyttiin ja aallot iskivät sivulta. Suunnistaessa nouseva aurinko heijasti vastaan. Jos halusi nähdä poijun (500m välein), niin oli odotettava jännästi kaksi aaltoa, jolloin poiju taas näkyi. Mua toki se ei haitannu, suunnistin usein, että sain rauhassa kellutella pää veden pinnalla. Sitten taas muutama käsiveto ja pää pystyyn.
Ei tarvinnu pelätä, että olisi nähnyt kaloja tai muita mereneläviä, koska aallokko oli luultavasti myllännyt veden niin, ettei syvälle nähnyt. Peesaaminen ei myöskään onnistunut, koska kunnon uintia ei pystynyt tekemään ja aallokko jotenkin heitteli sinne tänne, niin peesissä uiminen ei onnistunu. Kun olin ohittanu kaksi poijua, ja olin tokan ja kolmannen välillä eli reilussa puolessa välissä, niin katoin piruuttani sykemittarista, että kauanko olin tahkonu. Yllätyin 26 minuutista, kuvittelin ajaksi enemmän.
Rämmin eteenpäin, kun ei sitä uinniksikaan voinu sanoa. Kuulin kuinka pilleihin vihellettiin, kun ihmiset uivat isolla rintamalla kaukana "linjasta". Oksettaa, kuinkahan paljon oon nielly tätä suolavettä ja kuinkahan sekasin mun maha tulee menemään?!
 |
| Hajaantuneita uimareita. |
Edessä on taas yksi hankala paikka, rantautuminen. Merestä ei meinaa päästä pois. Ylösvetäjiä siellä on, mutta mä taisin näyttää niin kätevältä, että jäin ilman apua, kun viereisiä autettiin. Heh. Oikeasti se oli kamalaa! Mutta mä olin rannassa. Kävelin rantaa pitkin muiden mukana kohti mattoa ja bongaan miehet. He huikkaavat, että Jaana meni just. Tiedän Jaanan uintikunnon, joten tiesin, että vaikeuksia oli ollu siis silläkin. Matolla otan jo juoksuaskelia. Suihkut tulevat vastaan, virutan naamaani ja huulista suolat pois. Riisun märkäpukua. Vaihtoteltalla vaihdetaan pikaisesti Jaanan kanssa fiilikset. Meidän välissä on yksi suomalainen nainen, joka on yllättyny meidän kielestä. :) Vaihdetaan pari sanaa.
Poistutaan Jaanan kanssa pyörille yhtäaikaa. Mulla on pyörässä kuusi energiageeliä kiinni, vesipullo ja energiajuomapullo sekä kuusi gluteenitonta digestive-keksiä. Otan yhden keksin heti suuhun, että saan suolan maun pois ja mahaan jotain täytettä. Pelkään sekaisin menevää mahaa. Heitän vesipullosta vettä niskaani, nimittäin sitä polttaa. Tunsin uidessa hiertymiä ja nyt sinne oli jääny suolaa.
Ensimmäiset viitisen kilsaa pyöräillään Jaanan kanssa samaa matkaa, ja kun keskustasta pääsemme pois, ja tulee ensimmäinen isompi ylämäki, niin Jaana menee menojaan. Mä aion tehdä oman suorituksen, Jaanan mukana pysyminen tietäis huonoa juoksua väsyneillä jaloilla. Menen yhden suomalaisen miehen ohi. Numerolapuissa on sukunimet, ja numerolappu on pyöräosuudella selän puolella, niin niitä oli helppo bongata. Jutellaan hetki. Sen jälkeen yksi suomalainen mies ja yksi nainen bongaa mut ohitse ajaessaan, ja taas muutama sana. Ihanaa, kun saa puhua suomeksi! :) Nainen huikkas mulle, että nähdään juoksuosuudella, kun meet mun ohi. :D
Kymmenen kilsan kohdilla alkaa ensimmäinen isompi nousu. Pienempää vaihdetta silmään, ja ihan pienimmällä vaihteella saa pyöritellä. Oon niin tyytyväinen, että välitykset vaihdettiin!
 |
| Näkymä Collsacreun päältä. |
 |
| Seuraava kukkula häämöttää.. |
Eilen autolla reitillä ollessa todettiin, että onhan siellä muutama tasainenkin kohta. Nyt vähän nauratti. Tasaisuus oli kaukana, vauhti oli reilu 9km/h. :D Nyt vaan taas pientä vaihdetta silmään ja hyvää rytmiä päälle. Vaikka olikin pienin vaihde, niin kyllä töitä sai tehdä. Jossain kohtaa totean Team Calella -paitaiselle miehelle, että tää ei lopu koskaan. Hetken päästä hän näyttää sormilla kahta ja kysyn, että kaksi kilometriäkö? Hän nyökkää ja kiitän tiedosta. Oon muuten yllättäny täällä itteni puhumalla englantia. Mä en oo siinä todellakaan hyvä, mutta oon ihan oma-aloitteisesti aloittanu juttelun mulle epämukavalla alueella. Hyvä mä!
Ketjut hyppää paikoiltansa pienimmälle vaihtaessa. Pysähdyn, saan ne nopeasti paikoilleen ja jatkan matkaa. Lopulta reitin korkein kohta tulikin yllättäen eteen, ja sitten lähdetään alaspäin. Takana on 45 kilometriä. Mua hirvittää, ja näen taas kaksi Team Calellalaista. Ovat kuitenkin eri tyyppejä kuin ennemmin ohittamani mies. Päätän laskea heidän perässään, koska he ovat varmasti laskeneet mäen useaan kertaan ja tietävät miten mennään ja missä kohtaa on huonoja kohtia. Meidän ohi laskee useampi ihminen, mutta otan mieluummin varovasti. Kurveissa on välillä rotkoja, joissa tiputusta on satoja metrejä, eikä ole aitaa ollenkaan. Mulla on todella kylmä. Ylhäällä on kylmä, ja kun ei voi polkea, vaan ainoastaan lasketella alas, niin siinä ehtii tulla koko ajan kylmempi. Varsinkin käsiin.
 |
| Näkymä Montseylta. Ihan vuorenhuipulle reitti ei menny, se oli pilvien peitossa. |
 |
| Tie alas. |
Pyöräosuus lähenee loppuaan. Siellä tuli kulutettua viisi geeliä, kuusi keksiä, yksi banaaninpuolikas, pullollinen vettä ja pullollinen urheilujuomaa. Keskinopeus näyttää vajaata 24km/h ja keskisyke pyöräilyyn 161. (Verrokkina viime vuonna Joroisilla mun keskinopeus oli 30,2km/h.)
Pyöräreitin lopulla taas tutut ja turvalliset kannustusjoukot. Pyörä paikoilleen, pikaisesti juoksulippa, lenkkarit ja spibelt päälle, sitten menoksi. Juoksu tuntui yllättävän helpolta. Pyöräily ei tuntunu reisissä ollenkaan! Teinkö mä jotain väärin? Pyöräilinkö liian hiljaa? Olisinko sittenkin voinu pyöräillä viis minsaa ennemmin tulleen Jaanan kanssa samaa vauhtia? Hih, naureskelin jo ajatuksia ääneen. Tää oli hyvä näin! ;)
Ensimmäinen kahdeksan kilsaa menee sellasta 5:45-6:00 vauhtia, eli toivomaani vauhtia. Sanoin, että jos vauhti pysyy alle kuudessa, niin täytyy olla tyytyväinen. Aurinko paistaa, merinäköala on hieno, alusta on asfalttia, hiekkaa ja jopa lautaa. Sitten otan ekan geelin, ja muutaman kilsan päästä puolikkaan banaanin. Juon pelkkää vettä. Maha on ollu loistava! Ei ole nälkä, eikä mitään muitakaan ikävempiä tuntemuksia. Tuntuu yllättävän hyvältä! Vähän pienissä jyrkissä kohdissa tuntui pohkeissa, mutta ei tosiaan reisissä ollenkaan.
Ensimmäiset oireet polven kanssa tulevat 9 kilsan kohdalla ja samalla alkaa juoksukin vähän tuntumaan. Vauhti pysyy siltä samoissa. Juoksen pätkissä. Odotan joko kannustajia, musiikkikohtia, käännöspaikkoja, tuttuja vastaantulijoita. Polvi pysyy samanlaisena, kipu ei lisäänny. Ja on muutenkin hyvä.
Juoksua on kaksi ja puoli kierrosta. Toisella kierroksella aurinko menee pilveen ja sisämaasta on tulossa todella tummia pilviä..
Toisen banaaninpuolikkaan otan jossain kohtaa ja toisen geelin 16 kilsan kohdilla. Samoihin aikoihin käännöspaikalla pyöräilyssä ohitseni mennyt suomalainen nainen huikkaa "Mähän sanoin, että sä meet ohi!" :D Kerrankin näin, että mä ohitan juoksuosuudella jonkun, eikä kaikki mua. ;) Itse asiassa yllättävän monen ohi on saanu juosta, sekä miesten että naisten. Mä nimenomaan oon tottunu vähän muuhun.
 |
| Maalissa. :) Tuosta ajasta vähennetään 24 minuuttia. |
.jpeg)
.jpeg) |
| Todella kipeät hiertymät. |
.JPG) |
| NÄLKÄ! :D |
 |
| Uinti 46:02, pyörä 3:44:14 ja juoksu 2:06:02. |
Illalla polventausta oli todella kipeä, ja seuraavana päivänä myös. Jalka meni myös täysin alta maanantaiaamuna. Nyt kuitenkin jalka tuntuu hyvältä. Niskaan sain isoimmat hiertymät kuin koskaan. Olisko syynä ollu pää pystyssä uinti ja merivesi? Todella kipeät ja kosketusarat. Myös sykevyöstä sain kylkeeni pahan hiertymän, joka on muutaman päivän märkiny. Jäi maanantaina jopa rintsikat kiinni, ja sain repiä ne haavasta irti. Auts ja vielä kerran auts. Mutta jalat muuten on yllättävän hyvässä kunnossa, vähän reisissä tuntui maanantaina.
.JPG)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.JPG)
.jpeg)