Eilisen pyöräilyn jälkeen yritin venytellä ja käytin ostamiani Skins-trikoita palautumiseen. Ostin viikko sitten Skins-trikoot, kun tarvin yhdet pitkät trikoot ilman mitään talviominaisuuksia. Aattelin laittaa parikymppiä lisää ja testata kompressiomallia.
Kuva |
Aikaa lenkkiin meni kaikkine pysähdyksineen ja harhailuineen 3:10. Kilometrejä tuli 27,6km. Keskisyke oli 154, mikä tarkoittaa mulle pk1-tasoa. Loistavaa! Todella onnistunut lenkki, seuraavalla kerralla meneekin jo alle kolmeen tuntiin. ;)
Viikko on muutenkin ollut melkoinen. Ensin alkuviikosta tuntui, että nyt on jostain syystä tosi väsy olo. Tiistaina menin töistäpäin uimahalliin, ja ei olisi yhtään huvittanut. Treenin tein, mutta sitten mies lähti työreissuun ja mä jätin toisen treenin väsymyksen myötä välistä. Menin nukkumaan jo klo 20.30 ja nukuin kuuteen asti. Seuraava päivä oli lepopäivä ja taas unille klo 21. Nyt on flunssaa liikenteessä, poikakin sen on saanut, joten en tiedä oliko mullekin joku tauti tulossa päälle. Torstaina suurin väsymys oli väistynyt, ja koska mies oli edelleen reissussa niin poljin ja juoksin sisällä. Sitten viikonloppunakin taas sai nukkua, ja muutenkin oon ollu virkeämpi.
Tällä viikolla tuli ennätys uinnissakin, nimittäin uintikilometrejä kertyi 10,5. Se on mulle paljon se. :) Ja yleensäkin tällä viikolla paukkui tunnit ennätyslukemiin.
Juoksu 4h 58min
Pyöräily 4h 34min
Uinti 4h 16min
Kuntopiiri 40min
Lihashuolto 40min
-----------------
Yhteensä 14h 28min (+ lihashuolto 40min)
Hieno viikko ja hieno juoksu!
VastaaPoistaMun on kyllä täytynyt olla ihan silmälaput silmillä ennen juoksua, kun en ole ollenkaan tajunnut, että säkin olet paikalla. Vaikka ei meitä nyt niin isoa porukkaa siellä ollut.
Sokea minä!
Terhi, et oo ollu sokea! ;D Nimittäin mä tulin yhtäaikaa autoille Johannan ja Ursulan kanssa. Laitoin juomat auton perälle ja juoksin vessaan. Kun tulin siitä kahvion ovesta ulos Ursulan kanssa, niin porukka tuli juosten vastaan ja liityttiin joukon jatkoksi. Eli siinä "ennen lenkkiä piirissä" mä en ehtiny olla, joten ei ihme, ettet huomannu. ;)
VastaaPoistaNo hyvä :D
VastaaPoistaNimittäin tällä kertaa sokeutta ei olisi voinut laittaa edes juoksujännityksen piikkiin, kun jo ennen juoksua oli sovittu, että lopetan 16km kohdalla ja hyppään siinä auton kyytiin. Täyttä kierrosta olen molemmilla kerroilla jännittänyt niin kovasti, että en ole saanut edes nukuttua sitä ennen moneen yöhön.
Ootte muuten eksyneet ehkä reissun pahimmassa vaiheessa. Itselläni olisi varmaan tullut itku, jos vielä lopussa olisi tullut lisälenkkiä ;)
No mä sain kyllä nukuttua, mutta uniin se tuli. Nimittäin syyskuun maratonin jälkeen ei oo kuin alle 15 kilsan lenkkejä tullu tehtyä, niin kyllä se 27 vähän mietitytti. ;)
VastaaPoistaMe lähdettiin minigolfin kohdasta muka ylös rantaa pitkin, mutta päädyttiin alas. Reittiä piti vähän etsiskellä, ja sieltä sitten tultiin takaisinpäin toista tietä ja lopuksi portaat ylös. Onneksi oli sen verran energiaa jäljellä, ettei menny itkuksi. ;D Kaisalta kyllä pyytelin anteeksi mun reittivalintaa. Seuraavalla kerralla tietää, ettei ainakaan siihen suuntaan. :D
Hahhah miten ihmeessä te menitte alas jos lähditte ylös? =D
VastaaPoistaNo onneks löysitte tornille kuitenkin.
Hienot sykkeet sulla.
No älä muuta sano! :D Se näytti lähtevän ylöspäin, mutta sitten alkoi alamäki. Kuvittelin, että menee vähän alas ja sitten ylös, mutta alamäki vain jatkui. Kysyin vastaantulevalta naiselta, että pääseekö täältä näkötornille. Hän mietti hetken, ja sanoi, että pääsee portaita pitkin. Joten eipä käännytty takaisin. Nainen ei toki kertonut, että meidän täytyy mennä ensin tietä eteenpäin ja toista tietä takaisinpäin, että ne portaat tulee vastaan. :D
VastaaPoistaSykkeisiin olin tosiaan tosi tyytyväinen. Tuli kehittävä treeni, kun pysyi noin hyvin pk:lla. :) Energiaakin jäi vielä lenkin jälkeen.