To run or not to run?

15 vuotta tuli tällä viikolla täyteen yhteiseloa. Pitkä aika, mutta ite en oo vanhentunu yhtään. ;) Näiden vuosien kunniaksi haaveilin lenkkiä yhessä mieheni kanssa, mutta kaikesta haaveilusta huolimatta se siirtyi ens viikkoon. Ei vaan aikataulut kohdanneet mun juoksupäivinä mitenkään.

Mä aina ihailen pariskuntia, jotka treenaa yhdessä. En ole kateellinen, vaan onnellinen heidän mahdollisuudesta. Meillä edellisestä yhteislenkistä on kauan aikaa. Monesti nää juoksulenkit on vaan sijoittuu iltaan, kun muksut ovat jo nukkumassa, niin yhdessä ei voida lähteä (en halua jättää nukkuvia lapsia päinsä). Ja miehen juoksuharrastus on kausittaista, välillä lenkkeilee enemmän ja välillä vähemmän. Nyt taas näyttää maistuvan! :) Jopa niin paljon, että osallistuivat yhteen maraton-tapahtumaan porukalla. Yksi juoksi koko maratonin, ja mieheni juoksi kympin porukassa. Porukan vauhtia menivät, joten mitään vauhtikestävyyslenkin rutistuksia ja omia enkkoja ei syntyny, mutta olin hyvin yllättyny osallistumisesta juoksutapahtumaan!! Hienoa! Ja nää heidän tiimihupparit oli loistavat! :D

Nyt kun nuorin lapsemme jaksaa jo kympin pyöräillä mukana, niin ihan hyvin voitais tehdä juoksulenkkejä useamminkin yhdessä. Mikäs sen parempaa ja rakkaampaa seuraa kuin omat perheenjäsenet?! <3

Nyt kun ilmat ovat viilentyneet kunnolla, niin mä voin ottaa taas juoksulenkeille koiran mukaan. Eilen testasin, että miten se juokseminen sujuukaan nuoremman (2,5v) koiran kanssa. Vanhasta muistista lähti! :) Silloin kun juostaan, niin ei tehdä ylimääräisiä pysähdyksiä, ei aiotakaan tehdä tuttavuutta kenenkään vastaantulijan tai ohitettavan kanssa, ja koiran täytyy juosta mun vierellä, mutta ei liian lähellä, ettei löysä hihna mee tassujen väliin. Hyvin onnistui Nanon kanssa viis kilsaa. Tänään puolestaan mulla oli kymppi vuorossa, ja jaoin sen niin, että kuus kilsaa sai tulla Nano ja neljä kilsaa Milli. Yhtä aikaa en ota kahta viiskyt kilosta leonberginkoiraa mun kanssa juoksemaan, yksi kerrallaan riittää. ;)

Kuva suolta, ku tuolla pimeässä ei kuvia saanu.

Tarvisin muuten uuden Spibeltin. Ensimmäisen, musta turkoosilla vetoketjulla, ostin kaksi vuotta sitten Berliinin maratonin expoalueelta. Se on ollu tosi kovassa käytössä, mutta nyt mieheni on sen ominu. ;) On meillä toinenkin, mutta se on tyttäreni ja se on tarkoitettu diabetespumpulle. Siinä on letkulle reikä. Aattelin, että ostaisi omannäköisen, eli ehkä mustan pinkillä vetskarilla ja vedenkestävän! ;) Kaksi vuotta sitten ei vielä myyty vedenkestäviä..

Huomenna aamulla starttaan ensin Tampereelle työjuttuihin ja sitten siitä kohti Kolia. Mulla on treffit viiden urheilusta bloggaavan naisen kanssa. :) Koko viikonloppu Kolilla ja kaikenlaista kivaa tiedossa. En ookaan pitkään aikaan ollukaan missään reissussa, joten tosi kiva lähteä. :) Mä sain seuralta lainaan GoPro-kameran, ja katotaan saanko sillä mitään julkaistavaa kuvamateriaalia aikaiseksi! :D Mutta siis nyt pakkaamaan, kaikki tavarat on vielä kaapissa, kääk!