Mistäköhän sitä aloittais.. Jotenkin viikonloppu vierähti kauhealla vauhdilla, eikä ehtiny paljon päivittelemään. Lauantaina heräsin klo 7, ja järjestin pari vaatehuonetta sekä vaihdettiin kahden lapsen huoneita päiksensä. Kolmelta oltiin vasta valmiita, sitten koirien kanssa lenkille, mun vanhemmille syömään ja pyörälenkille. Siinähän se päivä sitten olikin. Sunnuntaina puolestaan kello herätti 7.20, kävin juoksemassa reilun tunnin ja sitten lähdimme koko perh kohti Vaasaa ja Tropiclandiaa. Sieltä kotiuduttua piti lähteä vielä tekemään oma uintitreeni ja koirien kanssa lenkille. Kun en ollu ehtinyt kumpanakaan vapaapäivänä nukkua, niin menin nukkumaan sitten eilen illalla jo ysiltä ja sain yhdeksän tunnin yöunet. :)
Viime viikolla tunteja kertyi 10 ja päälle 40 minuuttia:
Pyöräily 3h 11min
Uinti 3h
Juoksu 2h 24min
Voima 2h 5min
Mä oon yrittäny opetella vasemmalta puolelta hengittämistä uidessa. Pulliksien kanssa uidessa yksi päivä uin koko kilometrin niin, että hengitin joka kolmannella vedolla. On se paljon hankalampaa hengittää vasemmalta puolelta, mutta vähän helpompaa kuitenkin jo kuin alussa. Oon vaan huomannut yhden sitä hankaloittavan asian. Vasemmalta puolelta hengittäessä oikean olkapään kanssa täytyy olla varovainen, se on muutaman kerran meinannu mennä pois paikoiltaan.
Tänään vuorossa oli 3000m uinti. Ikinä en oo niin pitkään uinu. Ei mikään helpoin treeni. Varsinkin kun töistäpäin hallille menin (halli meni tänään kiinni jo klo 18 ja mies pystyi hakemaan pojan päiväkodista, niin tämä onnistui) ja vähän nälkäinenkin, vaikka banaanin olinkin varannut matkaan. Kyllä pulliksilla uinti onkin paljon helpompaa kuin ilman, tai sitten johtui vaan siitä, että uin ensin 2km niiden kanssa ja viimeisen ilman. Mietin, että mulle tuosta treenistä tulee paljon rankempi ja pidempi kuin jollekin toiselle. Siis kun oon vielä niin hidas uimaan, ja yhteensä vietin altaalla aikaa 1h 20min.
Tytöt saivat myös viime viikolla uudet uikkarit, ja samanmerkkiset kuin äitilllä. ;) Tuli Intersportin alennuskuponki tarpeeseen.
Oikeaa pyöräilytekniikkaa oon yrittänyt opetella, mutta on se pyörittäminenkin vaan vaikeaa. :D Nyt kun on tullu pikkupakkaset, niin lauantaina oli ensimmäistä kertaa varpaat jäässä. Täytyy miettiä taas uudelleen, että mitä pukee lenkille päälle. Juoksuvaatteet tiedän aika hyvin, että mitä laitan mihinkin säähän ja asteisiin päälle, mutta pyöräilyvaatteet on ihan hakusessa. Lenkkimaastojakin pitää miettiä tarkemmin näillä keleillä, kun alkaa olla liukasta. Metsään ei kannata mennä, ettei kalliot, kivet ja juuret oo liian liukkaita. Ehkä pysyttelen noilla kuntoradoilla.. Huomenna Jaanaba saapuu Seinäjoelle, ja teemme lenkin yhdessä! Jee!
Buahhah, meillähän on ihan samat turinat alennuskuponkeineen päivineen. =DD
VastaaPoistaMulla meni uimassa 1 h 25 min ja hidasta vauhtiahan sen piti ollakin.
Mulla on ihan sama, että juoksuun osaan jo pukeutua säällä kuin säällä, mutta en missään nimessä pyöräilyyn. No, kai senkin oppii.
Huomenna sitte, mää hain jo isukin autonkin ja pyörä on jo sen perässä.
Jos keksitte miten pyöräillessä pysytään lämpimänä niin otan ilolla vinkit vastaan :D
VastaaPoistaMukavaa yhteistreeniä!
VastaaPoistaJaanaba, loistava lenkki, kiitos seurasta! :) Nyt on jo varpaat onneksi lämmenneet..
VastaaPoistaKaisa, kerron kyllä heti. :) Kuulemma on olemassa jotain lämmitettäviäkin pohjallisia.. Täytyy kehitellä jotain. Nyt oli päällä kaksi pitkähihaista aluspaitaa takin alla, ja yläosa oli riittävä. Reisissä, polvissa ja varpaissa tuntui vilu..
Pia, kiitos! On se ihan eri tehdä pitkää lenkkiä yhdessä kuin yksin.