Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa!
Voi kun tulis käytyä avannossa useammin. On se niin virkistävää! Tällä kertaa oli aikaa saunoa pitkään, kun tykypäivää työkavereiden kanssa vietettiin. Pakkasta oli 24 astetta, ja kuusi kertaa tuli käytyä avannossa.
Avanto on samalle Tanelinlammelle tehty, missä kesäisin tulee uitua ihan normaalistikin. Kierrän lampea ympäri, jolloin mittaa tulee yhdestä kierroksesta puolisen kilometriä.
Tänään sain tosi hyviä vinkkejä fysioterapeutilta, joka tutki mun jalkoja. Nyt täytyy kovasti kiinnittää joka kerta askelkyykkyihin huomiota, ettei polvi käänny yhtään sisäänpäin. Muutamia vahvistavia liikkeitä sain kotiläksyksi. Rakenne muuten oli hyvä, joten sen puolesta ei ole mitään suurta, mikä ongelmaa toisi uudestaan. Kyllä tästä jalasta vielä juoksukuntoinen tulee!! :)
Tänään oli myös vuorossa Nokialla kympin/vitosen testijuoksut. Mä tällaisena puolikuntoisena (jotain flunssan poikasta, ja jalkaa vasta totutellaan juoksuun) valitsin vitosen. Sitäkään ei ollut tarkoitus juosta täysillä. Alunperin aattelin juosta vielä hitaammin, mitä sitten loppujen lopuksi juoksin. VK2:lla kun keskisyke kuitenkin oli, tosin lähellä anakynnystä. Aikaa meni 26:14. Tuollasen matkan normaalisti pystyn juoksemaan yli anakynnyksen olevilla sykkeillä. Ikinä en oo alle 25 minsan juossut, mutta lähelle sitä. Keväällä sais kyllä alle 25 mennä. ;)
Mielenkiinnolla odottelen kympin aikaa, kun edellisestä kympistä on tosi pitkä aika. Mutta ensin kuitenkin jalka kuntoon. Pieniä tuntemuksia tuli tänään 3,5 kilsan jälkeen polven takaosaan. Ei kuitenkaan suoranaisesti kipua. Onneksi on talvi, ja hiihtokelit on meillä täällä kohta. Ei tarvi niin paljon juosta, ja kuitenkin perinteinen kehittää juoksua. Täällä tosin ei oo nyt vielä paljon lunta, mutta huomenna avataan 2km ensilumenlatu Hyllykallion kuntoradalle. Siellä on lumetettu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti