Sitä sanotaan, että urheilijan/kuntoilijan pitäisi viettää ylimenokausi. Tarkoittaa siis selkeää lepokautta. Sen jälkeen uudella innolla kohti uutta kautta.
Nollaa tilanne henkisesti. Harrasta kaikkia muita asioita paitsi urheilua. Käy elokuvissa, pidä lomaa, opiskele, marjasta ja metsästä… vaihtoehtoja riittää.
Lepää kunnolla. Uskalla ottaa rennosti ja laiskotella. Usein urheilija tarvitsee lepoa kaikesta fyysisestä harjoittelusta, ei pelkästään lajiharjoittelusta, sillä päivittäinen lenkille lähtö on myös rasittavaa.
Kokeile muita lajeja. Lepokausi voi olla myös aktiivista lepoa. Silloin on aikaa kokeilla muita lajeja, joita et kenties pääse harrastamaan tiiviin harjoittelujakson aikana. Aktiivinen lepo helpottaa paluuta takaisin säännölliseen harjoitteluun. Muiden lajien harjoittelulla voidaan myös kehittää omia heikkouksia.
Jos harjoittelet, harjoittele kevyesti. Jos haluat pitää yllä harjoittelua, laske tehot alas. Helppo peruskestävyysharjoittelu on palauttavaa.
Lähde: Juoksija-lehti
Tää viikko on kyllä ollu jotain ihan erilaista. Nimittäin tiistaina aivan erilainen salitreeni, mitä olen koskaan tehny. Vapailla painoilla jne. Toki painoja ei ollu oikein nimeksikään, kun tekniikka ei ole hallussa. Mutta voin silti kertoa, että toista päivää oon melkein kokovartalokipsissä. :D Au, mun reidet, mun vatsalihakset ja hartiat. :D Ihanaa!! Niin, ja ilmoittauduin muuten lokakuun alussa Seinäjoen Crossfit-salilla järjestettävään triathlonisteille suunnattuun voima- ja tekniikkaharjoittelun viikonloppuleirille. :)
Eilen puolestaan tein ensin 1,5h kävelylenkin siskon ja pojan (mukana pyörällä) kanssa, ja sitten vielä koirien kanssa tunnin metsässä. Eli oon tehny ihan mitä on mieleen tullu. Tänään taas lepo ja huomenna kans, ku pitää lähteä Tampereelle pyöräostoksille. ;D Tällä kertaa ei kyllä mulle, vaan kaverille. ;)
Aattelin ens viikolla jopa mennä joogaan. Enkä mihin tahansa joogaan, vaan hot sellaiseen. No en oo ees ikinä tavallisessa joogassa ollu, joten saas nähä mitä siitä tulee. :D Mutta tällä mentaliteetillä todellakin mennään nyt vähintään kaksi viikkoa, ehkä kuukausi. Treeneistä kunnon paussi, ja sit taas jatketaan hyvällä fiiliksellä ja motivaatiolla! :)
Pyöräilykuvat ovat viime viikon sunnuntaina, kun tein lenkille lähtöä. Viimeinen kuva puolestaan tämän viikon yhdeltä koiralenkiltä.
Tulipa kalliiksi tuo Joroisten reissu, vaikka alkuperäinen tarjous kuulosti hyvinkin huokealta..."meidän auto, kahdenhegen hotellihuone jne..." Ja tässä on lopputulos...pitää saada lenkkarit, uikkarit, juoksuhousut, pyörä...tai kaks pyörää... ;)
VastaaPoistaMistähän mä vielä itteni sun kans löydän... hauskaa! Hih!
:D Niin kiva, kun tulee uusia treenikavereita!! Muihinkin juttuihin kuin koiralenkkeihin. ;)
PoistaEilen illalla tuli vastaan youtube-video, josta mainittin T:lle, että pitää kyllä Sannalle laittaa. Joskus nimittäin sanoit, että pitääkö tässä opetella kiroamaankin! :D http://www.youtube.com/watch?v=pZ7CDB2Rk9c Ja anteeksi jo etukäteen kiroilu! :D
Mutta siis "Voi viineri" kelpaa myös hyvin harmitukseen. ;)
PoistaHei, kiitos tästä hyvästä ja tarpeellisesta kirjoituksesta! Itselleni on välillä tosi vaikea ottaa rennosti henkisesti ja fyysisesti. Olin päättänyt, että kun työt ja lasten koulut alkavat, en stressaa liikkumisesta vaan otan useamman viikon ihan vaan arjen pyörityksen kannalta ja löysään. Se on silti osoittautunut vähän hankalaksi... mielessä pyörii melkein joka päivä, että pitäisikö treenata jo enemmän ja olenko muuttumassa ihan laiskiaiseksi :)
VastaaPoistaHotjooga on muuten aivan ihanaa! Rakastan itse sitä ja kävisin paljon useammin, jos ehtisin ja muu treenaaminen ei veisi aikaa. Jos on kovin taipuisa, niin kannattaa aluksi tehdä liikkeet varovasti. Hotjoogassa taipuu nimittäin paljon pidemmälle kuin tavallisesti. Taidanpa itsekin lähteä ensi viikolla joogasalille :)
Hyvä, että oli hyötyä! :) On oikeasti tärkeää ottaa rennosti noin kuukauden verran ja sitten taas uudella innolla treenaamaan. Eli hyvillä mielin vaan, sen jälkeen taas jaksaa ja ehtii. :)
PoistaMä oon kyllä kankea, joten voi tehdä mulle sit varmaan ihan hyvää. ;) Mielenkiinnolla odotan tuota kokemusta!
Ei tuu varmaan yllätyksenä että täällä odotellaan jo innolla lokakuun alun bloggauksia :)
VastaaPoistaKyllähän tuollainen selkeä lepojakso on tärkeä varsinkin kun treenit ovat tosi kovia tai niitä on paljon, eikös sullakin oo ollut yli kymmenen tunnin treeniviikkoja? Ei tämmöinen tavallinen amatööriurheilija semmosta kestä kuukaudesta toiseen.
Ei tuu yllärinä. ;) No siihen ei oo enää kuin reilu kuukausi. :)
PoistaJep, onhan niitä ollu ja lepokausi on kyllä tärkeä.