lauantai 31. elokuuta 2013

Tätä hetkeä ja tulevaa

Pökkäs sitten flunssan päälle. Yhtensä iltana jopa nousi lämpö sellasiin lukemiin, että seuraavana päivänä levättiinkin sitten kotona töiden tekemisen sijaan. Tällä viikolla en oo toistaiseksi tehny muuta kuin käyny kerran uimassa, ja sekin oli jotain järkyttävää. Tuntui, että vajosin pohjaan, enkä päässy mihinkään. Ja kyllähän mä pohjaan vajosinkin, ainakin tiettyjä hengitysharjoitteita tehdessäni. ;) Mutta silloin onneksi niin piti käydäkin. Onneksi on koko syksy aikaa treenata taas tekniikkaa, niin jospa se vauhti altaassa kasvaisi ja sitä myötä siirtyisi myös avoveteen.

En oo ollu puolukassa, vaan koirien kanssa lenkillä. Puolukka on pahaa.
Tää sairastaminen tietty osuu hyvään kohtaan, kun muutenkin on tarkoitus ottaa iisisti treenien kanssa ja pitää lepokuukautta. Mutta tiedättekö mitä?! Jos syö samoja määriä mitä normaalisti suurempien treenimäärien kanssa, niin arvaatte varmaan kuinka käy.. Voi kehveli. :D No ei siitä sen enempää, kyllä ne treenitkin parin viikon päästä lähtee taas kunnolla pyörimään.

Hommat menee nyt jatkossa niin, että kaikkien kannalta hyvä diili on tullu tehtyä, ja jatkossa Koskimäen Maija tekee mulle ohjelmat ja hoitaa kestävyyspuolen ja ravintopuolen, ja Lehtilän Laura puolestaan uinnin! :) Oon tyytyväinen tähän, ja mun ei tarvi ihan yksin tätä kaikkea hanskata. Mun on pakko käyttää heidän tietotaito hyväksi. ;) Tottahan haluan kehittyä mahdollisimman paljon! Tämä kaksikko on mukana hyvin myös SSU-Triathlonin touhuissa, ja nyt mm. uudessa starttaavassa triathlonkoulussa Maija on päävalkkuna. Jos muuten vähänkään kiinnostaa tuo trikoulu, niin nimeä nopsaan listaan. Oli jo 11 ilmoittautunutta tänä aamuna, kun 25 pääsee mukaan. Ja tästä on ilmoitettu torstaina, joten kiinnostusta näyttää löytyvän.

Seuraavalla kuvalla haluan lähettää terveisiä Lohjalle. ;) Unohtui tuo GPS Kuopioon pari viikkoa sitten ja sain sen perjantaina postissa takaisin. :D No oikeasti se jäi siis pukuhuoneeseen. Riisuin kaikki vaatteet yhteen kasaan ja siitä laitoin suihkun jälkeen ne laukkuun. Kotona huomasin heti illalla, että gps puuttuu. Tiesin, että se on pukkarissa, jos ei ole lähteny vahingossa kenenkään mukaan. Porukkaa siellä oli paljon, ja tietenkin siis ahdasta. Mutta onneksi löytyi löytötavaroista. :) Voi olla, että oli tippunu lattialle tms. Kiitos AquaTerralle palautuksesta!


No eipä muuta kun treeni-intoa ja mukavia treenejä kaikille terveille!

Ei oo likainen kameran linssi, vaan harmaata oli. :)

12 kommenttia:

  1. Jos asuisin Seinäjoella, niin ilmoittautuisin välittömästi, mutta ei oikein ole mahdollisuuksia hirveän montaa kertaa viikossa siellä hypätä, niin haaveeksi jää.

    VastaaPoista
  2. Paranemisia! Sitkeitä tuntuu olevan nämä syysflunssat. Julistauduin eilen parantuneeksi, vaan ei vielä jaksa normaalisti ei.

    Puolukka on muuten hyvää! https://www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/24150-puolukka-suklaamoussekakku ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti pian on normijaksaminen sulla, mulla taitaa mennä vielä tovi..

      Piti luurata, näytti pahalta! ;D

      Poista
  3. Paranemisia sinne! Täällä kanssa flunssan kanssa telmitään, ärsyttävä yskä vaivaa vielä vaikka muutoin alkaa olemaan ihan ok :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sulla yskäkin pian hellittää. Harmi tällaset pitkät sairastamiset.. :/

      Poista
  4. Voihan sairastelut!! Koitahan nyt toeta! :) Hirveen monella on tai on ollut ja ihelleki meinas tulla hetki sitten, onneks ei kuitenkaan sen pahempaa tullu.... Paranemista siis :)
    Tuo viimoinen kuva on hieno ihan joka kohasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä sain viime kerralla jotenkin pyörrettyä taudin, mutta ny pökkäs päälle ihan yllättäen. Ei auttanu.. :/

      Oli kyllä hieno sää! Osassa usvaa ja osassa aurinkoa. :)

      Poista
  5. Heh, homespää mikä homespää! :) Mutta kyllähän me viksut ja vilmaattiset voidaan hajamielisiäkin aina välillä olla... Joku on KUULEMMA joskus unohtanu vauvansakin kaupassa kaukalossaan kököttämään jonnekin hyllyjen väliin...ihme porukkaa XD
    Nimim. Pohjalaanen Lohjalaanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks ollaan sukua! ;D Ainakin tuos viksuudes ja vilmaattisuudes. ;) Vois ottaa kohta jonkun tavan, että jättäis joka reissulle jotakin. :D

      Poista