No niin, tänään mä sitten sain sen aikaan. Nimittäin uuden ohjelman! Oon koonnu sen syyskuun loppuun eli maratoniin asti. En laita sitä nyt kokonaan tähän, mutta yritän nyt aloittaa "hiljaa hyvä tulee" -tyylillä ja kun pääsen vauhtiin, niin loppu tuleekin maratonkoulun ohjelmasta. Mähän en ehtinyt sitä ohjelmaa ees kunnolla toteuttamaan talven jalkaongelmien takia. Tein ohjelman mansikoiden kera (kiitos vinkistä Laura!) ennen lenkille lähtöä, etten innostuisi onnistuneesta (toivottavasti onnistuneesta!) lenkistä liikaa. ;D
Torstaisella kävelylenkillä juoksin parisataa metriä, ja totesin pystyväni juoksemaan ilman heti ilmestyvää kipua. Tänään oli vuorossa puolisen tuntia peruskestävyyttä. Mittari näytti +28 astetta ja yhtään ei tuullut, ei pienen pientä virettäkään. Tässä alku- ja lopputilanne vain puolen tunnin rauhallisen lenkin jälkeen. Hiki:
Mutta hei, mä juoksin helteessä. Ja mä inhoan sitä, mutta se onnistui. Ja mikä tietenkin kaikkein parasta, mä pystyin juoksemaan kivuitta. Vähän polvessa oli pieniä tuntemuksia, mutta aattelin lenkillä, etten välttämättä siihen kiinnittäisi mitään huomiota, jos ei olisi taukoa alla ja kuulostelisi jalkoja tarkkaan. Eli ts. juoksin kivuitta! Kahden viikon täyslepo juoksusta on tehnyt tehtävänsä. Syke oli vähän korkealla, mutta mitäpä tuosta. Paljon vähemmissä vaatteissa ei enää viittis juosta. Oli muuten ekaa kertaa päällä viime viikolla ostamani juoksutoppi, tosi kivan tuntuinen ja tukeva. Ensimmäinen omistamani juoksutoppi, kyllä näillä helteillä hihat saa unohtaa, lyhyetkin.
5,04km, 32:44min, 6:29 min/km, keskisyke 156, maxsyke 171.
Juoksun jälkeen pohkeille ja säärille pintapuudutus: suihkussa lopuksi 20 sekunttia lämmintä + 20 sekunttia niin kylmää kuin hanasta tulee. Tätä vuorotellen, molempia 4-5 kertaa ja viimeisenä kylmä. Loistavaa!
Mietin muuten tuossa, että kalliiksi tulee tämä jalkojen hoitamattomuus. Maratonista on 6 viikkoa ja mä oon käyny sen jälkeen hierojalla neljä kertaa ja kaksi kertaa LPG-hoidossa. Yhteensä noihin on menny rahaa 267 euroa.. Huh.
Mua kyseltiin ens vuoden Jukolaan viestiin. :) Ja nimenomaan Jukolan viestiin, ei Venlojen.. Ja vähän kuin lupauduin. Oon nuorena harrastanu suunnistusta, mutta en oo suunnistanu vuosiin. Pitäis mennä iltarasteille..
Hyvä, että olet malttanut levätä niiden jalkojen kanssa ja toivottavasti juoksut alkaa sujua!
VastaaPoistaNam, mansikoita. Menen kyllä tänään ostamaan torilta.
Noni, siitä se taas lähtee :D
VastaaPoistaKivan näkönen toppi muuten!
Miten helposti sulta onnistuu tommosen ohjelman noudattaminen?
Jaana, vähän on tuntemuksia sääressä, mutta juoksemaan pystyy. :)
VastaaPoistaLaura, ohjelman noudattaminen onnistuu yllättävän hyvin ja sen avulla tulee monipuolista treeniä. :) Kyllähän välillä treeni siirtyy tai jää välistä, mutta monesti esim kova treeni tulee tehtyä varmemmin, ku se on merkitty ohjelmaan.