Perjantaina meidän muksut lähti muutamaan eri paikkaan yökylään. Mä käytin ekat kaksi tuntia pyörälenkkiin, ja loppuilta vietettiinkin miehen kanssa laatuaikaa. Käytiin mm. ravintolassa syömässä. Heräsin aamulla vasta klo 10, nukuin kymmenen tuntia! Voi, että teki hyvää. Näitä iltoja pitäis saada lisää, edellisen kerran muksut ovat olleet yhtäaikaa yökylässä 2-3 vuotta sitten. En edes muista koska.
Niin siihen lenkkiin... Pyöräilin taas Peräseinäjoen suuntaan ja mittariin tuli lukemaksi 50,51km. Menomatkaan (25,25km) meni aikaa 54min ja kotimatkaan 1h8min. Oli vähän (oikeasti tosi kova) vastatuulta ja mun pyöräilykunto ei tahdo olla vielä kovin hyvä, ja kovaan vastatuuleen oli tosi raskasta tulla. Selkäkin oli vähän väsynyt, samoin hartiat. Pysähdyin kaksi kertaa tekemään pikasesti venyttelyjä.
Tänään vuorossa rullaluistelulenkki. Siinäkin huomasin, että pyöräily on jumittanut selkää. Rullislenkin jälkeen vaihdoin luistimet lenkkareihin ja lähdin juoksemaan. Aluksi tuntui ihan kuin olisi ollu jouset kenkien pohjassa. :D Puolet matkasta juoksin asfalttia ja puolet hiekkatietä, yhteensä 4,6km. Sääressä ei tuntunut, mutta heti kun pohje alkoi tuntumaan kiristyvältä, niin lopetin. Kävelin sitten vipan reilun kilometrin kotiin vähän kuin loppuverryttelyksi. Päälle kotona vielä puoli tuntia kahvakuulaa. Treeni kesti siis yhteensä n. 1h 50min. Tuli mielettömän hyvä fiilis!
28.7. pyöräily 30.59km, 01:13:25, 25.0km/h, avgsyke 143
29.7. pyöräily 50.51km, 02:02:52, 24.7km/h, avgsyke 145
30.7. rullaluistelu 15.71km, 51:17, avgsyke 145
30.7. juoksu 4.64km, 28:57, 6:14min/km, avgsyke 155
30.7. kahvakuula 30min, avgsyke 134'
Mä oon ollu normaalia väsyneempi parin viikon ajan. Itse asiassa siitä lähtien, kun loma loppui ja työt alkoi. Maanantainakin nukuin kahden tunnin päiväunet, kun töistä tultua meillä ei ollu ketään kotona. Tiistainakin tunnin. Ei yhtään mun tapaista. Tuli mieleen käydä muutamissa verikokeissa. Kilpirauhasarvoja ei oo tarkistettu pariin vuoteen, joten ne katottiin ja samoin hb. Kaikki oli kunnossa, hb oli 135. :) Sitten tajusin, että mun illat venyy puoleen yöhön joka yö, ja kuudelta soi kello. Kuusi tuntia on ihan liian vähän unta mulle. Viime yönä nukuin sen kymmenen tuntia, ja se teki niin hyvää. Pitäis vaan arkenakin yrittää pyrkiä 7-8 tunnin uniin, joskus jopa 9 tunnin uniin. Uni on niin tärkeää!
Mulle suositeltiin pohkeiden venyttämiseen tällaista laitetta, onko kenelläkään kokemusta?
T-Stand, kuvan lähde: Tumppituote |
Paikkojen kipeytyminen pyöräillessä on kyllä viheliäistä, vie nautinnon koko hommasta. Minä olen harrastanut Voltarenia ennen pyöräilyä, nyt se tahtoo välillä unohtua, kun on ollut joitain hyviä reissuja. Lisäksi ihan alussa saatoin napata jopa Buranan. Tai ainakin otin sen varalta pyöräilypaidan taskuun. Kun valittelin pyöräliikkeessä niskojen kipeytymistä, kysyi myyjä ajokilometreja. Kun sanoin niitä olevan n. 700, käski hän ajaa vielä toiset ja sitten vasta alkaa enemmän miettiä pyörän säätöjä (esim. stemmin vaihtamista lyhyemmäksi). Että tottumisesta kait se monesti on kiinni.
VastaaPoistaOletko jo nähnyt tämän sivun liittyen pyörän säätämiseen: http://bikedynamics.co.uk/index.html Fillarifoorumilta taisin bongata linkin.
Mää oon sitten vissiin päässyt sattumalta tosi helpolla ajoasennon kanssa kun on tuntunut suunnilleen alusta asti hyvältä. Toivottavasti sulla helpottaa pian toi asia.
VastaaPoistaTuuli kyllä vaikuttaa tosi paljon ajovauhtiin, ainakin mulla.
Voi kuule noista lasten yökyläilyistä, yhtäkkiä hupsahtaa muutamavuosi ja huomaat, että lapsesi eivät aina tulekkaan yöksi kotiin... Meillä on nykyisin aika hiljaista ;) Tänä kesänä ensimmäistä kertaa oltiin viikko melkein kaksistaan ja on siihenkin sitten taas totutteleminen! Yhdellä juoksijakamulla on tuo lauta ja siitä on kyllä apua, jos sitä muistaa käyttää. Hän nimittäin vasta päivitteli,että siinä se on kulkuväylällä ja siihen meinaa kompastua, mutta harvoin siihen tulee keskityttyä muuten.
VastaaPoistaAmmi, ei siis muuta kuin kilometrejä alle paljon lisää. Nyt kun vaan löytäis sellaisen suht hyvän asennon, jolla niitä kilometrejä keräis kasaan. Kiitos tuosta linkistä! :)
VastaaPoistaJaanaba, sä oot varmaan kaikin puolin sopusuhtainen. Mä oon 165cm pitkä, mutta selkä on aika pitkä, joten varmaan on osa syy hyvän asennon löytymiseen.
Päivikki, ne vuodet todellakin menee vauhdilla. Esikoiset täyttävät kohta 8 vuotta, ja juurihan he syntyivät. Kuopuskin on jo 5,5 vuotta. Huh! Kallishan tuo lauta on, mutta jos siitä olis apua, niin olis kyllä loistava!
Älä turhaa osta tuommoista lautaa. Pohkeet saa venyteltyä rappusilla tai kynnyksellä ihan yht´ä lailla. Eikä tule tuommoista roinaa kotiin pyörimään...
VastaaPoistaNimim. urheilu on liian välinekeskeistä joskus!
juu, Kirsin kanssa aika samoilla linjoilla... juuri siinä,että näitä kaikensorttisia härpäkkeitä on tarjolla, mutta niiden käyttö on lopulta vähäistä. Minustakin portaat ovat tähän hommaan aivan mainiot :)
VastaaPoistaKuinka nopeasti se kipu/väsyminen alkaa? Entä jos ajaisit vielä vähän lyhyempiä lenkkejä ja totuttelisit? Vaan kyllähän minä tiedän, että ajamaan tekee mieli :)
VastaaPoistaKirsi ja Päivikki: Voi olla, että saan lainaksi, niin testaanpa sitten itekin. Oon vaan niin epätoivoinen, että valmis jo kaikkea hommaamaan. ;)
VastaaPoistaAmmi: Suurin piirtein 15-20 kilsan kohdalla alkaa olemaan ensimmäiset ongelmat. Välillä on ollu jopa 10 kilsan. 20 kilsan lenkki tuntuu niin lyhyeltä, että tekee mieli tehdä pitempiä. Täytyy vaan kerätä niitä kilometrejä ja opetella pyöräilyyn. ;)
Otathan nyt rauhassa sen juoksemisen kanssa. Just tollasia lyhyitä juoksuja aluksi ja pikkuhiljaa puoli kilometriä pituutta lisää, ja aina kävely/muu veryttely alle. Itse aloitan juoksut aina kävelyverkalla nykyään (tai kisoissa pienellä uinti- ja pyöräilytouhulla ;) Ja hyvä, että aloit käveleen siinä kun vähänkin alkoi tuntumaan, koska silloin viimeistään pitää todellakin lopettaa juokseminen.
VastaaPoistaKipa, mä oon mokannu tämän juoksun aloittamisen niin monta kertaa, että nyt oikeasti pitäisi olla jo sen verran järkeä päässä, että tää sujuisi paremmin. :) Täytyy joka kerta lämmitellä lihakset jollain kävelyllä tms. ennen juoksua. Aattelin nyt pitää pari päivää välissä ja käydä huomenna taas kokeilemassa vähän juoksua. Kun on niin pitkään odottanut, että pääsee juoksemaan, niin se lähtee helposti käsistä.. :/ Onneksi on nyt tuo pyörä, niin voi ees jotain muutakin tehdä. :)
VastaaPoistaYhdistä juoksu ja pyöräily? Pyöräile ensin sen verran, että ei tunnu vielä pahalta ja sitten päälle pikkuisen juoksua? Siinähän tulis monta kärpästä yhdellä iskulla. totuttelet pyöräilyyn, lämmittelet juoksua varten ja pidät juoksutuntumaa yllä :) Eikä treeni ehkä tunnu niin lyhyeltä.
VastaaPoistaMinusta on näköjään tullut vakikommentoija tänne :D
Ammi, niin paljon saa kommentoida, kun on asiaa. Ja vaikka ei olis asiaa, niin saa siltikin kommentoida. ;D
VastaaPoistaJotain tuollaista täytyy varmaan harkita. Ei mikään huono idea, kiitos vaan! :) Harvoin tulee tehtyä yhdistelmätreenejä, paitsi nyt just lauantaina se rullis + juoksu + kahvakuula. Rasittaa vähän eri alueita, kun ei näemmä paljon pysty samaa tekemään kerralla.