torstai 31. tammikuuta 2013

Kilsat räntäsateessa

Kahden kilometrin juoksu ulkona takana. Mä olisin halunnut jatkaa pitempään! Mutta tietenkään en uskaltanu. Tuntui todella hyvälle, ainakin henkinen puoli. Vaikka räntää satoikin. ;) Polven takaosaa vähän kiristää lenkin jälkeen, mutta ei paljon. Nyt siinä on kylmäpussi, ja venyttelyt vielä ennen saunaa.

Tänään tuli postissa 900 euron lasku vakuutuksista, ja kävin vakuutuskirjan läpi. Mulla on vapaa-ajan tapaturmavakuutus ja totta kai luin liitteestä, että mitä se korvaisi ja mitä ei. Ja vakuutuksen kyllä pitäisi korvata magneettikuvaus, jos sellaiseen tämän jalan kanssa joudun. Ei ollu juoksu lajilistalla, joita ei korvata. Mutta toivotaan, että voisin juosta ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen kivuitta viisi kilometriä! Pikku hiljaa toki kasvatetaan matkaa, ja seuraavaksi muutaman kerran kolme kilometriä. Pari lepopäivää juoksusta aina välissä.

Mä alan olla syksyn painossa, eli kolmisen kiloa on läskiä lähteny. Ne läskit, jotka keräsin selkävaivaisena ja joulun aikaan. Olikin kevyempi juosta, mitä ennen joulua. :D

Eväät. Työkaverit vitsailevat massakaudesta, mutta asia on päinvastoin.. ;)

Uusia löytöjä tiistaina Prismasta! Pakko ostaa tarjouksessa olevia jokaista makua. :)
Barlenonan Challenge-kisan pyöräreitti on muuttunut aikaisemmasta. Entisen rantareitin sijaan nyt pyöräillään sisämaahan, ja mäkeäkin näyttää tulevan. Pitää vissiin yrittää itekin lähteä maantiekauden alkaessa tuonne kauemmas pyöräilemään, että tulis noita mäkiä vähän eteen. Muuten voi kisassa tulla vaikeuksia.. Profiili tulee tässä:

Kuva: Linkki

8 kommenttia:

  1. Mukavia & kivuttomia juoksukilometrejä toivoen :)
    Minun blogissa on sinulle haaste, jos joskus iskee
    aiheen puute blogikirjoitteluun.
    Mukavaa viikonloppua :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lenkkitoivotuksista, blogihaasteesta ja viikonlopputoivotuksista!! :) Ja mukavaa viikonloppua sullekin! :)

      Poista
  2. Bongasin kaupasta uusia Profeel-rahkoja ja kohta lähtee eka testiin, aprikoosi. Ja noi Fastin uudet patukat on kyllä todella hyviä ja hintakin vain noin 1.6e kun usein patukat voi olla 2-3e.

    Teet kyllä harvinaisen viisaasti tuon polven kanssa kun lähdet noin maltillisesti liikkeelle. Moni ajattelee että eihän tämä nyt vaivaa enää lainkaan ja vetäisee jonkun kympin ja taas ollaan pitkään sairaslomalla.. Itse juoksen aina sairastelun jälkeen eka kevyen kilometrin, toisella lenkillä kaks, kolmannella kolme kilsaa jne. Toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ne oli tarjouksessa läheisessä Prismassa 1,25 tai jotain, niin tottahan piti ottaa kaikkia kolmea makua. Tykkään tuosta Profeelin rahkarakeesta. :)

      Joo, ei tulis mieleenkään lähteä suoraan pitkälle lenkille. Ei sillä tee kuin hallaa.

      Poista
  3. Näytää kyllä oikeen nautinnolliselta toi kisareitti. Näyttäs olevan sellasta aika tasasta loppua kohden tiukkenevaa nousua. Kannattanee harkita pyörän välitysten virittelyä kisaan. Eli pienempää ratasta eteen ja suurempia taakse. Kotimaassa tommosiin mäkiin on vaikee harjotella, mutta oon nähny, että juoksumatolla pystyy ajamaan myös pyörällä. Ja juoksumattoon saa kallistusta. Siinä olis yks "mäkisimulaattori".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä sano noin! Kääk! Mulla ei oo mitään hajua millaista mäkeä tuo oikeasti tarkoittaa, ei siis mitään hajua. Ja mä nimenomaan aattelin tuonne Barcelonaan lähteä, kun siellä on suht tasanen pyöräreitti. No ei oo enää.. Mä en osaa noiden välitysten kanssa leikkiä, en ymmärrä niiden päälle mitään. Mä oon niin kusessa! :D

      Poista