sunnuntai 5. toukokuuta 2013

uinti-pyörä-juoksu

Tänään oli tosiaan vuorossa viimeistelytreeni kahden viikon päästä olevaan puolimatkan kisaan. Katselin tuossa Accuweatherin sivuilta, että tällä hetkellä sinne luvataan vajaa 20 astetta lämmintä ja aurinkoista. Mukava keli! Toivottavasti ei mitään sellaista hellettä tuukaan, mikä oli kuulemma viime vuonna.

Mutta ihan kilpailunomaista treeniä säineen, varusteineen ja vaihtoineen ei tietenkään ollu mahdollista tehdä. Mutta niillä mennään, mitä annetaan. ;)

Ensin märkäpuku päälle ja uimaan tonni uimahalliin. Tehtiin Jaanan kanssa treeni yhdessä, ja sovittiin, että toinen vetään 500m ja toinen saman verran. Jaana pysy mun peesissä tietenkin hyvin, mutta mä en sitten pysynykään Jaanan peesissä, vaikka pariin kertaa vähän odottelikin. Sen verran eroja on meidän uintivauhdeissa.


1300 metriä tuli uitua verroineen, ja olihan muuten kuuma! Seuraavaksi sitten pyöräilykamppeet päälle, ja kun ulkona on 8 astetta lämmintä ja vettä sataa, niin vaatetta olikin sitten puettava vähän enemmän. Kisa-asun päälle heitin pitkähihasen paidan, paksut talvitrikoot, takin ja liivin. Lisäksi kengänsuojat, hanskat ja huivi päähän. Ne on ainakin ylimääräisiä, jos miettii kisaa. Kisa-asun heitin siksi alimmaiseksi, että aioin testata ohuempaa pehmustetta pitkään pyöräilyyn ja juoksuun tietty myös.

Vaaleanpunaiset paksut hanskat ilmesty kasan päälle kuin tyhjästä, ei oo mun. :D
Arskat päähän, jos vaikka saatais aurinkoa! ;)
Tauko sateesta, ja ei muuta kuin menoksi!
Otin energiageelin pyöräilyyn lähtiessä. Nimittäin aamupalastakin oli jo aikaa, ja uinti takana. Kisassa on tarkoitus hetken aikaa pyöräillä ennen kuin ensimmäinen geeli mahaan menee. Unohdin kuitenkin juoda vettä, ja se oli luultavastikin syy tulevaan. Oltiin pyöräilty joku parikyt minsaa, kun mulla alkoi mahassa kouristella.

Kärvistelin 45 minuuttia ja kattelin jo peltoaukeiden ja talojen keskellä puskapaikkaa, koska olin ihan varma, että kohta ois päästävä vessaan. Mulla tietty vaatteita kauhee kerros kisa-asun päällä, että kyllähän sais riisua.. ;) Kauheita kouristuksia ja mahaan todellakin sattui. Sitten yhtäkkiä huomasin, että maha oli ollut tasainen jo viitisen minsaa. Siitä se sitten helpotti, onneksi! Enhän mä sitten uskaltanu ottaa geeliä ennen kuin olin varma, että maha on ok.

Simpsiön mäki pari kertaa ylös.
Kun pyöräilyä oli takana 1h 45min, niin oli pakko ottaa geeli, koska oikeasti alkoi olemaan nälkä ja energiaa tarvin. Paljon, paljon vettä päälle geeliä laimentaakseni. Puolen tunnin päästä totesin, että maha kestää, mutta en kuitenkaan uskaltanu ottaa uutta geeliä enää. Nälkä vaivasi!

Mietin, että mitä ihmettä teen kisassa, jos mahassa alkaa vääntämään?! Siinä nousee sykkeet, ja kaikki energia menee kipuihin, ja kaiken lisäksi energiavajetta tulee. Mitään ei oikein voi ottaa, kun vääntää, mutta kun tavalla tai toisella helpottaa, niin mitäs mä sitten otan?

Juoksuvaihtoon tullessa tuntui just siltä, että energiaa ei ollu. Söin kokonaisen banaanin, vaihdettiin vaatteet ja juoksemaan. Aattelin, ettei siitä varmasti tuu mitään. Pyöräily näytti tuntuvan alaselässä. Kymmenen minuuttia ja sitten olin kuin uusi ihminen. Banaani pelasti treenin! Mahaan tuli täytettä ja sain siitä sopivasti energiaa. Juoksu kulkikin sitten loppujen lopuksi ihan kivasti. Jaanan kanssa juostiin yhdessä vitonen, mutta sitten nainen paineli menojaan. :)

Maha kesti kotiin asti. Mietin, että olikohan syynä geeli vai aamupäivällä ottamani energiapatukka. Mutta joka tapauksessa ekan geelin jälkeen vääntö alkoi. No nyt syödään sitten geelejä joka lenkillä reilun veden kera.

Tähän vielä päälle kamaa..
Treenidataa:
Uinti n. 25min
Pyörä 2h32min, 62.1km (keskisyke 144 ja -vauhti 24.4km/h)
Juoksu 57min, 10km (keskisyke 161 ja -vauhti 5:43min/km)

4 kommenttia:

  1. Olet kyllä superreipas! Hienoa, että juoksukin kulkee jo melkoisen hyvin. :)

    Tähän postaukseen kuulumaton kysymys: minkälaisia pehmustettuja pyöräilytrikoita suosittelisit tällaiselle normiharrastajalle (lenkit mitataan yleensä alle 30 km:ssä)? Tuntuu, että takaosasto irtisanoo sopimuksen, jos ei kohta tule helpotusta varusteiden muodossa. Selailin nettikauppoja, mutta olisi mukavaa saada kokemusperäistä tietoa asiasta. :)

    Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kun tän polven sais kokonaan oireettomaksi, niin sitten olisin supertyytyväinen! Tällä viikolla on edessä taas yksi 13 kilsan lenkki, joten nähdään mitä siinä tuumaa.

      Ehdottomasti pehmustetta alle, niin ei tuu irtisanomisia. ;) Mutta minkälaiset housut, niin se on oikeastaan sitten kiinni ruumiinrakenteesta ja mistä tykkää. Mulla on kahdet lyhyet pyöräilyhousut, toiset merkkiä Löffler Hot Bond ja toiset X-Bionic. Kummissakaan ei ole henkseleitä, mutta yhdissä pidemmissä ja paksummissa trikoissa on, ja ne on kyllä aika loistavat! Eli jos haluat myös suojata selkää, ja ettei housut laske tai paita nouse, niin ota myös henkselit. Jos pyöräilet kesällä, niin pitkiä pyöräilyhousuja ei tarvi. Mulla on tosiaan kahdet lyhyet, mutta kyllä mä haaveilen sellaisista polvipituisista, että suojais polvetkin. Toki kesällä ei sellaisia tarvi, mutta keväällä tai myöhemmin kesällä kylminä iltoina niistä oon haaveillu. Sit säärystimillä/polvisukilla saa sääret ja pohkeet lämpöisiksi.

      Pitkä sepostus, mutta en kyllä osaa tarkemmin auttaa. Sun täytyy piipahtaa jossain liikkeessä, josta löytyy pyöräilyhousuja, niin saat kokeilla. :)

      Poista
    2. Kiitti vastauksestasi. :) Katselinkin myös noita henkselimalleja, mukava kuulla, että ne voisi laittaa vakavasti harkittavien listalle. Polvimittainen voisi olla hyvä täällä Ylä-Lapissa, kun vain harvoin on kovin lammintä. Tämä auttoi, jatkan etsintöjä viisaampana.

      Tsemppiä polven paranteluun!

      Paula

      Poista