Hyvää joulua!

Tänään heräsin viideltä, ja suuntasin auton ja pyörän nokan kohti Mustasaarta ja Botniahallia, jossa on pyöräilijöille tarkoitettu vuoro klo 7-10. Niinpä olin ehtiny pyöräillä jo lähes kaksi tuntia, kun muu perhe vasta heräili kotona. :)

2h 46min ehdin kiertämään 400 metrin rinkiä, joten kierroksia tuli joku parisataa. :D Välillä ajoin yksin, ja välillä letkassa. Peesissä vauhti aina kasvoi ja syke laski. Vauhti oli 30-34 km/h letkassa, ja yksin sitten ajelin alle sen. Mun Polarista on patterit loppu, joten vauhdit kuulin aina joltain vieressä ajavalta tyypiltä (suurimmaksi osaksi kaksi letkaa ajoi vierekkäin), kun Garminin gps ei tietenkään sisällä toimi. Täytyisikin hommata pyörään oma mittarinsa.

Ja vielä loppuun haluan toivottaa kaikille lukijoille rauhallista joulunaikaa! Syökää hyvin, nauttikaa ja liikkukaa. :) Alla oleva kuva on tämän päivän koiralenkiltä metsästä, olihan rauhallista!

Neulotettavana

Tiistain juoksuyrityksen jälkeen kaveri käski varata ajan maakunnasta löytyvältä tunnetulta urheiluhierojalta, joka on tehnyt hommaa vuosia ja vuosia.. No hänen ajat olivat kaikki täynnä lukuunottamatta yhtä puolituntista perjantaille. Varasin sen.

Eihän puolessa tunnissa nyt paljon hierota, mutta aattelin mennä ja katsoa, mitä hän on jalasta mieltä. Hän kertoi diagnoosinsa jo mun seistessä farkuissa, kun olimme hetken jutelleet. Kertoi neulottavansa mut. Kääk!

Kuulemma on vuosikausia hieronut kireitä itb-kalvoja urheilijoilta, ja hieronta ei auta niin hyvin. Peukalolla ei niitä saa auki, pitää käyttää kyynärpäätä ja jos hieroo neljän päivän välein, niin eihän urheilija pysty sitten treenaamaan ollenkaan, koska kyllähän tuollainen hieronta tuntuu vielä seuraavana päivänäkin. Akupunktioneulat ovat tähän kuulemma parhaita.

On mulla aika ketku kaveri. Nimittäin, jos olisin tienny neuloista, niin en olisi mennyt. :D Nyt menin, ja sain ihan uuden kokemuksen. Jaana kuittas mulle vaan, että mähän sanoin, että se on hyvä! :D Toivottavasti tästä on apua kireeseen itb-kalvoon, joka on kuulemma ehtinyt jo paksuuntuakin polven kohdalta. Nyt täytyy vaan itsekin venytellä ja pesäpallojen päällä pyöritellä nimenomaan tuota lantion seutua ja lähteä löysäämään kireyttä ylhäältä päin. Ei polven kohdalta.

Kuva

Neuloja laitettiin yhteensä yhdeksän kappaletta. Kyllähän se vähän nipisti, kun ihon lävisti, mutta ei ollut niin paha kuin kuvittelin. Neuloja tuli polven ulkosyrjälle, ja lantion kohtaan, missä oli joku itb-kalvon piste. Sekä polven ja lantion välille. Ne vaikuttivat hetken, ja sen jälkeen niiden toimintaa stimuloitiin pyörittämällä. Pariin kertaan pyöriteltiin ja annettiin vaikuttaa, ja lopuksi otettiin pois. Sen jälkeen makasin mm. kyljelläni tuskan hiki valuessa, kun hieroja hieroi lantion seudulta kalvoa auki. Aika loppui kuitenkin kesken, mutta tärkein tuli tehtyä.

Mulla alkoi eilen loma, vasta ensi vuonna (2.1.) töihin! :)

Katsaus menneiseen

Aattelin tehdä jonkinlaisen tiivistelmän mun tähän astisesta elämästä, lähinnä liikunnan osalta. Jos tänne eksyy Finntriathlonin blogilinkkien kautta uusia lukijoita tai jostain muualta, niin on nopeesti perillä siitä, millainen ihminen sitä tänne kirjoittelee. :)

32-vuotias it-alan istumatyöläinen Seinäjoelta. Aviovaimo. Kolman lapsen äiti. Kahden koiran kouluttaja ja lenkkeilyttäjä. Yhden avioparin esikoinen. Kolmen tytön isosisko. Ensimmäinen oma harrastus oli suunnistus, jonka aloitin suunnistuskoulussa 9-vuotiaana. Lisäksi on ollut lentopalloa, koripalloa, pesäpalloa..

Vaikka lapsena ja nuorena tuli harrastettua urheilua, niin mitään ylimääräisiä lenkkejä en kuitenkaan tehny yhteistreenien lisäksi. Isä onkin jälkeenpäin sanonut, että jos yhtään olisi tuolloin lenkillä käynyt, niin olisin varmasti pärjänny paremmin suunnistuskisoissa. Yleensä sijoitus oli puolenvälin toisella puolella, mutta tuli niitä ylläreitäkin aina joskus. ;) Mutta todistetusti oon kuitenkin kerran lenkillä käynyt.. ;D Nimittäin 16-vuotiaana kaaduin suksilla kädenä päälle, ja sen jälkeen olkapää meni paikoiltaan usein. Alkuun montakin kertaa viikossa, mutta leikkausta siirrettiin nuoren iän vuoksi. Lentopallon lopettamisen jälkeen olkapää tuli parempaan kuntoon. Nykyään olkapää menee paikoiltaan noin pari kertaa vuodessa, edelliset pari kertaa onkin ollut uidessa. Mulla on se kuppi, johon olkavarren pää tulee, niin laaka, että luu tulee helposti ulos. Kupin pitäisi olla syvempi. Tästä syystä käsi jää tuohon eteen 90 asteen kulmaan jumiin, ja se pitää painaa siitä takaisiin omalle paikalleen koloon.

Kun yhteistreenit jäivät, niin tilalle tuli lenkkeilyä, spinningiä, kuntonyrkkeilyä. Nämä siis oikeastaan opiskeluaikoina. Muistan parhaimmillaan tai pahimmillaan käyneen 14 päivän aikana 13 kertaa spinningissä. Lenkit oli lähinnä kävelylenkkejä, sellaisia reippaita rasvanpolttolenkkejä. Mulla on aina ollu kausia, jolloin teen paljon ja taas niitä kausia, jolloin en tee oikein mitään.

Kaksostytöt syntyivät 2003 vuoden lopussa, eli täyttävät nyt jo 9 vuotta. Eilen vietettiinkin kaverisynttäreitä, ja on se helppoa nykyään, kun mun homma oli kaupassa käynti ja siivoaminen, likat hoiti loput. ;) Toki siivoamisessakin he auttoivat, etten yksin sitä tehnyt. No mutta siis.. Raskausaika oli vaikeaa, ja liikkuminen jäi vähäiseksi. Viimeiset kahdeksan viikkoakin makasin sairaalassa, ja sitä ennen olin jo kotona sairaslomalla. Pitkiä kävelylenkkejä tuli tehtyä vaunujen kanssa, ja silloin tällöin kävin spinningissä. Poika syntyi vuonna 2006. Kävelylenkit, spinning, kuntonyrkkeily ja kahvakuula jatkuivat epäsäännöllisen säännöllisesti. Silloin, kun tarvi tuuletusta kotioloista. :D

2009 vuoden tammikuussa ostin ensimmäisen kerran itselleni juoksutakin ja -housut. Pinkki Adidaksen takki on muuten edelleen käytössä, neljän vuoden jälkeenkin. Olin sitä ennemmin pitänyt kuntoa huonona, kun en jaksanut juosta kuin lyhyitä matkoja kerralla. Samana iltana lähdin ulkoiluttamaan uutta kerrastoa ja juoksuasua 14 asteen pakkaseen. Meinasin jäätyä aluksi. Niin vaan juoksi 7 kilometriä putkeen, ja totesin, että varusteilla todellakin on väliä! Se oli varmaankin päivä, jolloin musta tuli varusteurheilija. ;D Nimittäin nykyäänkin tykkään, että varusteet ovat kunnossa ja ne ovat hyvät. Vaikka huonommillakin varusteilla onnistuu, niin hyvillä varusteilla liikkuminen on ehkä miellyttävämpää. Ja siis tuolloin tajusin kuinka paljon liikaa mulla oli ollut vaatetta, ei ihme, ettei jaksanut.

2009 syyskuussa oli ensimmäinen puolimaraton, jonka juoksin aikaan 2:20. Samoihin aikoihin päätettiin kaverin kanssa lähteä Tukholman maratonille, koska kyllähän kolmikymppisenä nyt yks maraton pitää juosta. :D Täyttäisin siis viikkoa ennen maratonia 30 vuotta. Tuli osallistuttua juoksukouluun, ja niin vaan juostiin kesäkuussa 2010 eka maraton Tukholmassa. Seuraavana syksynä puolimaratonilla aikaa meni 2:03. Tuli osallistutta Fiskarsissa Urheiluopisto Kisakeskuksen maratonkouluun, ja vietimme Fiskarsissa treenaten kolme viikonloppua marras-huhtikuun aikana. Tukholma kutsui taas vuonna 2011, ja tällä kertaa aikaa meni 4:29. Berliinissäkin tuli käytyä maratonilla, mutta se oli vaikea juoksu (aikaa meni muistaakseni 4:37). Kuusi puolimaratonia maaliin asti (+ yksi keskeytys) ja sitten nuo kolme maratonia, siinä on mun juoksut.

Liikaa penikkavaivoja, juoksijanpolvea, reisivaivaa.. Niitä oli ollut muutaman vuoden aikana, joten suunnittelin treenin monipuolistamista ja ostin heinäkuussa 2011 pyörän, cyclocrossin. Elokuussa kyselin Aqua Plussan triathlonkoulun paikkoja. Triahtlonkoulun aloitus pelotti, koska pystyin uimaan vain 5 metriä vapaauintia. Joo, vain siihen ekalle lippusiimalle asti.. No uintia treenattiin, samoin kuin muitakin lajeja ja niin vaan lokakuussa uin altaan päästä päähän, ja joulukuussa menikin sitten jo tuhat metriä putkeen. Vanhanakin siis voi oppia!

Triathlonkoulu päättyi ensimmäisen triathlonin puolimatkaan Finntriathlonilla Joroisilla. Kesäkuussa ehdin yhden pikamatkan kisan tehdä, ja elokuussa perusmatkan. Tiedän siis miltä nekin matkat tuntuvat. Triathlonkoulun jälkeen pysyttelin Aqua Plussan toiminnassa edelleen mukana, mutta yhteinen ohjelma vaihtui henkilökohtaiseen valmennukseen ja Venla Koivulasta tuli mun valmentaja. Venla on siis suunnittellut mulle tämän syksyn treenit, ja tietysti suunnittelee myös jatkossa. Vähän on syksyllä mun treenien toteuttaminen ollu huonoa erinäisten vaivojen takia, mutta keväällä sitten sitäkin enemmän, paremmin ja monipuolisemmin! :)

Se, mihin nyt pitäisi kiinnittää huomiota on ruoka ja syöminen. Oon melkoinen hiilariholisti. Tykkään karkista, ja tarkemmin sanottuna irtokarkit ovat mun pahe! En edes halua sanoa ääneen niitä karkkimääriä, joita menee. Mä oon 165 senttiä pitkä, ja painan nyt 68 kiloa, eli en mikään pieni ja painoa on varaa tiputtaa. Viime kesänä painoin 66 kiloa, mutta selkäkramppisena tuli marraskuussa vähän kiloja lisää, kun söin kaikkia herkkuja, että tulis parempi mieli.. Mähän oon surkea kokki, joten siinä pitäisi kovasti petrata. Tosin en tykkää edes ruuanlaitosta. Mies osaa tehdä ruokaa, ja hän onkin meidän perheen kokki. Kertoo varmasti mun taidoista, että tytötkin totesivat syksyllä, että koulussakin on parempaa perunamuusia kuin mun tekemä. :D No mä vaan oon niin huono suolan ja voin käyttäjä. Esimerkiksi uunissa paistettaviin ranskalaisiin en lisää suolaa..

En muista mitä juhlapäivää vietettiin mun siskon luona, ja siskot olivat sopineet kuka leipoo mitäkin täytekakusta juustokakkuun. "Ninni, me mietittiin vähän, että jos sä... *pitkä hiljaisuus. Mietin, että mitä perkule ne on mun päämenoksi keksineet* ..ostaisit kaupasta pari keksipakettia?" :D Tämän vuoden jouluaattona syömme taas siskon luona (tämä sisko on ainut, jolla ei ole lapsia, joten sinne on helppo mennä, kun siellä on tilaa.). Siis mun ja siskojen perheet sekä vanhemmat. Olivat suunnitelleet kuka tekee mitäkin ruokia, leipomuksia. "Ninni, voisitko sä tehdä vaikka vihreän salaatin?" :D Kyllä siskot mut vaan tuntee niiiin hyvin!! :D Mutta siis, jos jollain on jotain helppoja ja nopeita reseptejä hyviin ruokiin, niin tänne vaan! Multa kun luonnistuu vaan normaalit arkiruuat, ja ne pyörii samoilla kaavoilla aina. Sisko valitti just yks päivä, että kynnet oli punajuuresta punaisina, kun oli tehnyt Lindströmin pihvejä. Mietin, että en oo koskaan sellaisia tehnyt, saati tullu ees mieleen, että vois tehdä.. ;D

Ja hei, äitinäkin voi urheilla. Mä oon sitä mieltä, että sille asialle löytyy aikaa, mitä haluaa tehdä! Mä löydän aikaa liikunnalle. Oon kirjoittanutkin muutaman kerran siitä, että kyllä äitikin ehtii.. Koko ajan lasten kasvaessa helpottuu, koska mm. poika jaksaa nykyään pyöräillä mun vierellä kymmenisen kilometriä, kun juoksen. Tytöt kulkevat uimahallissa mun mukana. Paljon tulee tehtyä treenejä iltamyöhään. Meillä siis perheestä jo tulee kysymyksiä.. Likat kysyy, että koska sulla on seuraavan kerran uintia.. Mies kysyy, että mitä sulla on tänään ohjelmassa tai että etkö meekään tänään? Kotoa multa löytyy juoksumattoa, pyörätraineria.. Juoksumatto tuli ostettu kaksi vuotta sitten, kun mies oli jopa viisi päivää viikossa työreissulla. Pystyin siis illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen jotain tekemään. Mies reissaa nykyäänkin aika paljon työnsä puolesta, mutta täytyy vain organisoida tarpeeksi hyvin, että pystyy treenaamaan. :)

Johan tuli pitkä sepostus. Täytyy varmaan lopettaa, ei kukaan jaksa tänne asti lukea. :D

Sensuroitu otsikko

Kirjoitan vaan ihan lyhyesti, koska ärsytys, harmitus ja v*tutus on suuri. Polvi ei ole kunnossa. Tänään kävelin aamulenkiltä kotiin. Kuutisen kilometriä oli tarkoitus juosta rauhallisesti, mutta vitosen jälkeen jätin leikin kesken. Sitä ennen olin jo joutunut pariin kertaan pysähtymään, ja sitten totesin, että antaa olla, ei ole mitään hyötyä juosta, kun sattuu. Menee muuten vain pahemmaksi. 2-3 kilometrin lenkit onnistuvat toistaiseksi.

Aamulenkillä kuuden aikaan oli ihanan hiljaista ja talvista.

Viime viikolla ehdin treenaamaan vain kolmena päivänä, kun neljä päivää meni sairastellessa. Tältä näyttää viikko 50:

Hiihto 2h 30min
Uinti 1h 55min
Pyöräily 1h
Voima 40min
Juoksu 10min
----------------
Yhteensä 6h 15min

Taidanpa siirtyä venyttelemään ja rullailemaan..

3:40

Tänään oli taas päivä, jonka mä sain käyttää treenaamiseen lähes kokonaan. Aamulla ajellessani autolla kohti Nokiaa, näin henkilöauton pellolla. Autossa paloivat hätävilkut ja valot. Pientareella eli lumipenkassa oli selkeät jäljet mistä auto oli pellolle ajautunut. Mun edellä oli kolme autoa. Ja mitä he tekevät?! Ajavat ohi!! Mä pysähdyin, nuori nainen oli juuri nousemassa autosta ja kertoi kaiken olevan kunnossa, ja hän soittelee apua (hinausta ja kyytiä). Mä olin niin järkyttynyt siitä, että edellä olevat autot ajoivat ohi. He eivät voineet millään tietää kuinka kuskin oli käynyt. Uskomatonta, että tuollaisia ihmisiä on!

Nokialle pääsin turvallisesti, vaikka tie oli todella liukas. Varasin matkaan normaalia enemmän aikaa ihan siitä syystä. Inhoan myöhästymistä. Vuorossa oli alkuun 2,5 tunnin hiihtolenkki, ja päälle 10 minsan palauttava hölköttely. Vaikka tuuli oli kylmä ja kova, niin metsän keskellä sitä ei onneksi huomannut. Latuja ei oltu vielä ajettu, joten mä pysyin perinteisellä tyylillä muun luistelevan porukan mukana. Luistelupaanalla oli enemmän lunta, latu oli ees jonkunlainen, kun ihmiset olivat siitä jo menneet.

Hiihtoseura tulossa.

Hiihto ohi.

Kun olin syönyt aamulla (5,5h ennemmin) puuron ja pari leipää, ja hiihtolenkillä yhden proteiinipatukan, niin lenkin päätteeksi oli kauhea nälkä! Kävin Kolmenkulman ABC:llä syömässä lounaan. Söin alkuun silmilläni, koska ihan kaikkea en loppujen lopuksi jaksanut. Mutta lähes kaikki kuitenkin.

Ruokaa ja paljon. Miksi puhutaan rekkamiehen annoksista, eihän kaikki rekkamiehet oo isoja ja syö paljon?

Ruokailusta tunnin päästä piti olla altaassa, joten koukkasin vielä Lielahden Intersportin kautta. En kuitenkaan löytäny mulle uutta toppatakkia.

Uintitreeni ei ollut ihan helpoin. Kun on heikoin lenkki, niin palautusajat ovat lyhyimmät. Palautuksia ei voida laskea huonoimman mukaan, koska silloin nopeimpien treenistä ei tuu oikein mitään ja kylmäkin ehtii tulemaan. Viimeisillä 4x 25metrin kolmosvauhtisilla vedoilla ei meinannut enää kyllä saada itestä mitään irti. Ehkä painoi taakse jäänyt flunssa, ehkä jaloissa ja käsissä pitkä hiihtolenkki pitkästä aikaa, tai ehkä vain huono kunto. ;) Kaikesta huolimatta nuo uintitreenit kehittää, kun ei yksin uidessa saa itestä puristettua irti niin paljon.

Päivän aikana tuli yhteensä 3 tuntia ja 40 minuuttia treeniä, ja mikä parasta: tosi hyvä mieli! Huomenna sitten rauhallisemmin valmentajan käskystä! ;)

Takas treenin pariin

Nyt on flunssa takana. Tai ei kokonaan, mutta kuume on ohi, kuumeettomia päiviä on takana, ja tänään pääsin taas treenaamaan. Aloitin sisätreenillä, vaikka pakkastakaan ulkona ei ole paljon ja hiihtokelit kovasti houkuttelee!

Menin uimaan. Voihan surkeus, sanon mä. 1,5 viikkoa sitten tiistaina olin edellisen kerran, ja silloin sain sen hyvän uinnin ja tuntui siltä, että ehkä tästä vielä jotain tulee.

Varustepussi uimassa sisältää pulliksen, lättärit sekä pyörän kumin jalkojen yhteen sitomiseen. Tarttis vielä omat räpylät ja oman laudan.

Tänään tein alkuun tekniikkaa: yhden käden uintia, kylkiuintia, haineväuintia, tahdistusuintia, scullingia.. Meni 25 minuuttia ennen kuin löysin oikeasti taas sen korkean olkapään tuohon vasempaan käteen niin, että se tuntui hyvältä. Se oli kuitenkin hankalaa pitää. Silloin, kun olin tyytyväinen käden sisäkiertoon ja korkeaan olkapäähän, niin sitten huomasin, että uinti alkaa tahdistamaan eli toinen käsi viipyy liian kauan edessä, vaikka pitäisi olla jo kovaa vauhtia menossa taaksepäin toisen tullessa veteen.

Myönnän, että harmitti. Harmitti jopa niin paljon, että kyllä se vesi roiskui keskellä allasta. Heh. ;)

Kun selkäkramppi on ohitse, ja kuvittelee pääsevänsä vihdoin kunnolla treenaamaan ja sairastuu flunssaan, niin treenaamaan pääsemisen hinku on kova. Kun vihdoin pääsee, ja treeni ei onnistu haluamalla tavalla, niin ärsyttää ja paljon. No ei auta kuin uida ja uida, että saisi siihen käsivetoon kunnon tuntuman, ja tuntuisi menevän kunnolla siellä vedessä eteenpäin. Onneksi pääsen huomenna Nokian uimahalliin valmennustiimin yhteistreeneihin! :)

Viime viikon treenituntejakaan ei oo tullu kerrottua, ei niissä kyllä mitään ihmeellistä oo, kun jäi viikko sairastelun takia kesken. Jopa urheilua harrastamaton työkaveri totesi tänään, että mulla on menny kyllä koko syksyn ajalta treenaaminen ihan penkin alle. Niinpä. Voihan polvi, selkä ja flunssa. Mutta tiedättekö, nyt mennään ja kehitytään! :) Tätä intoa ei nyt kukaan eikä mikään lannista!

Totuus kuntoilusta

Satuin katsomaan Prisma-dokumentin kuntoilusta. Sen verran oli mielenkiintoinen, että pitää jakaa se teillekin. :) Pitäisköhän itekin mennä geenitestiin, että näkis kuinka paljon harjoittelu voikaan nostaa kuntoa? ;) Kyllä mä oon tienny, että geenit vaikuttaa, mutta että näinkin paljon! Tämä siis tieteen näkökulmasta. Katsokaa, jos teillä on 48 minuuttia ylimääräistä. Saatavilla kuuden päivän ajan Yle Areenasta.

Prisma: Totuus kuntoilusta

Muoks. Niin, ja aika pelottavalta kuulostaa mun 8 tunnin istumatyö. Viikossa 40h istumista.. :/