perjantai 1. maaliskuuta 2013

Treenifiilis niin katossa!

Taas kerran, niin kuin monta kertaa ennemminkin, totean, että voi kun asuisin lähempänä Tamperetta. Yksin on mukava treenata, mutta paljon mukavampi on porukassa!

Eilen oli Aquaplussan yhteistreenit, jonne mäkin pitkästä aikaa ehdin. Ensin juoksua Pirkkahallissa. Jännitti juokseminen ja hallin kiertäminen. Rata on 300m, joten kaarteet on suht jyrkät ja voi olla polvelle huono. Mutta jännitin turhaan. Niin vaan kipitin 6,7 kilsaa onnistuneesti ja juoksutekniikkaa vielä päälle. Viimeisenä tietenkin, mutta vauhdista viis. Mä juoksen!!! :)


Menee jonkin aikaa ennen kuin jalat taas tottuu tärähdyksiin, sitä kun ei tuu muissa lajeissa samalla tavalla kuin juoksussa. En ollut yhtään tyytyväinen pk-vauhteihini, mutta veekoot oli mun mielestä parempia. Ei olla lähelläkään viime kesän vauhteja, mutta pääasia on nyt, että pääsen juoksemaan. Jos sais sitä painoa alaspäin, ja sillä sitten sitä vauhtia lisää, kun ei muuten. ;D


Pirkkahallin jälkeen Nokialle uimaan. Muut ui ilman märkäpukua, mutta mä märkäpuvun kanssa kun mulla sellainen mukana oli, ja Kaitsu-koutsi ei oo mun uintia märkäpuku päällä nähny ku viimeksi viime kesänä. Kuulemma näytti hyvältä! Jee, jotain oppia on menny perille! ;)

Taas sai kotia kohti lähteä tosi hyvillä mielin. Yhteistreeneistä saa niin paljon enemmän irti! Pitäis päästä vaan useammin niihin. Maaliskuussakin yhteistreenejä on tarjolla monia, mutta liikaa on menoja tässä perheessä ja sattuvat menemään vielä päällekäin yhteistreenien kanssa. :/

Meillä on tänään miehen kanssa 10v hääpäivä. <3 Kyllä aika oikeasti liitää!

6 kommenttia:

  1. Ensin onnea hääpåivän johdosta sitten onnea polven kuntoutumisesta.
    Gary

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan tosiaan, että pikkuhiljaa polvi olisi kunnossa ja pääsisi juoksemaan pitempääkin matkaa ilman pelkoa.

      Poista
  2. Onnea hääpäivän johdosta ja isot onnittelut myös onnistuneesta juoksutreenistä :)

    VastaaPoista