maanantai 23. syyskuuta 2013

Kaikkee sitä tulee kokeiltua

Mähän voitin siinä yhdessä arvossa Lady Linelle lahjakortin, joka sisälsi viisi käyntiä. No, kun flunssasta pääsin irti, niin halusin päästä tekemään uuden treeniohjelmani treenejä.. Sehän tarkoitti siis sitä, ettei päivässä vaan tunnit riitä enää mihinkään ryhmäliikuntatunneilla käymiseen. Tänään oli lepopäivä, ja aikaa käydä kattoos, mikä on tuolla salilla homman nimi.


Systerin kanssa lähettiin matkaan, ja ensimmäinen tunti oli nimeltään CXWORKX, kauhea nimihirviö. Les Millsin tunti siis, josta olisi voitu käyttää ihan perus vatsapakarareisijumppaa nimenä. ;) Kyseessä oli 30 minuutin treeni, jossa ei turhia huilailtu. Mikä oli hyvä, koska muuten treeniaika olis nopeesti lyhentyny puoleen. Käytössä oli levypaino sekä tuubikuminauha, ja täytyy sanoa, että yllätyin, nimittäin kyllä itellä tuli hiki! :D Tunnin sai hyvin räätälöityä jokainen omakseen, eli vaikeammalle vaihtoehdolle löytyi aina kevyempi, mutta ite otin tietenkin puolituntisesta kaiken irti, mitä pystyin. Oli lankkua, kylkilankkua, kyykkyä, normaaleja vatsalihaksia, kuminauhalla käsilihaksia esim. yhden jalan kyykyn kanssa.

Mukava tunti, vaihtelua normaalille keskivartalotreenille. Toki tietenkään ei korvaa salilla tehtäviä kyykkyjä tms, mutta mukava tunti silti.


Heti perään oli vuorossa Bodybalance. Les Mills -tunti sekin. Kuvittelin meneväni venyttelyyn. No toisin kävi, ja tunti oli sekoitusta joogaa, pilatesta sekä vatsa- ja selkälihaksia. Olihan pettymys. Paljon eri asentoja ja askelia sinne ja tuonne. Huone oli täynnä naisia, ja tilaa oli huonosti. Melkein oli toisen varpaat omassa suussa..

Sitten kun maattiin selinmakuulla, niin ei nähnyt ohjaajaa, kun tässä huoneessa ei ollut mitään koroketta. Loppuun vielä maattiin paikoillaan varmaan 10 minuuttia ja rentouduttiin. Rentoutuminen on jees joskus, mutta ei tää kyllä lihashuoltoa ollu. Mä olin ymmärtäny tunnin väärin. No jos ees joku paikka vähän veny, niin hyvä niin! ;D


Yks jännä juttu oli tuolla isossa salissa, mistä tuo eka kuvakin on. Siellä ei oo peilejä! Kuulemma Les Mills on tarkoitettu, että jokainen tekee oman kehon tuntemusten mukaan, ei peilin. Mutta täytyy kyllä sanoa, että onhan peilistä tosi paljon hyötyä, että näkee liikeradan menevän oikein. Sh'bam-tanssitunti olis ollu kiva kokeilla, mutta olisin voinu kuolla siellä nauruun! Jos meen bodybalancen askelissakin sekaisin, niin miten olisi käyny tanssissa?! :D

9 kommenttia:

  1. Mä olen kerran erehtynyt Sh´bam-tunnilla ja oli ihan kamalin kokemus ikinä... Vielä hirveämpää kun zumba (josta myös se ensimmäinen kerta oli yhtä kuin viimeinen kerta). Tuo bodybalance taisi myös jäädä kertakokeiluksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai hirveämpää kuin zumba. :D Sitäkään en oo vielä kokeillu. Kyllä mä mieluummin meen joogaan kuin bodybalanceen.. ;)

      Poista
  2. Minusta tuo bodybalance korvaa yoga tunnin. Siis kun ei ole aikaa ashtanga yogaan niin menen bodybalanceen. ja kyllä notkeus tulee lisää. Pitää ehkä käydä pari, kolme kertaa että alkaa muistaa nuo askelet. :)
    Kannattaa myös ottaa paikan edessä että näkee mitä tapahtuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmasti pitäisi käydä useammin, että oppii askeleet. Sali oli niin täynnä, ettei eteen mahtunu. Mutta mieluummin menen joogaan, jos haluan notkeutta. :)

      Poista
  3. Mun mielestä BodyBalance on ihan jees ja ihan parasta on se rentoutuminen siellä lopussa ;) Vaan kyllä pilates on mulle toimivampaa. Jätä Sh'Bam suosiolla väliin. Se on ihme tepastelua, muka tanssia. Edes mun tanssista tykkäävä kaverini ei tykkää Sh'Bamista. Ei kun en minä voi sanoa noin, ainahan minä sanon, että ei kannata kuunnella muita vaan pitää ite käydä kokeilemassa. Koska eihän sitä koskaan tiedä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ehkä jätän Sh'bamin väliin, tai sitten meen piruuttanikin kokeilemaan. :D

      Poista
    2. No kyllähän sun nyt on mentävä, että tiedät mistä täällä puhutaan! ;)

      Poista
  4. Lepopäivänä Ladylinelle? Ajattelin jo että vedät kunnon punttitreenin tai menet johonkin BodyCombattiin mutta kyllähän nuo balance ja cxworx kelpuutetaan lepopäivän ohjelmaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin sentään ottaa rauhallisesti! :D

      Poista