tiistai 4. maaliskuuta 2014

Pitkä nousevavauhtinen duathlon

Sovittiin Jaanaban kanssa treffit Kuortaneen Urheiluopistolle, ja luvassa oli yhteinen pitkä nousevavauhtinen duathlontreeni. Duathlon on siis kahden lajin yhdistelmätreeni, pyörää ja juoksua. Teimme saman treenin, niin meistä olisi toisillemme seuraa. :)


Jaanaba, treenikaveri.
Kuortanehallissa ei kovin usein triathlonisteja näy, sen verran pyörät+trainerit keräsivät katseita. Pirkkahallissa tyyppejä on niin usein, että siellä jokainen on näkyyn tottunu. ;) Olipa mullekin ensimmäinen kerta, kun Kuortanehalliin trainerin kuskaan. Pirkkahallissa oon puolestaan ollu useamman kerran.


Homma meni niin, että aloitimme pyöräilyllä ja lopetimme pyöräilyllä. Väliin mahtui monta juoksupätkää ja monta pyöräpätkää. Alussa pitempää kestoa ja lopussa kovempaa tehoa. Alkuun ehdittiinkin päivittää hyvin kuulumiset, mutta lopussa ei enää paljon puhuttu. ;) Juoksut teimme myös omilla sykkeillä eli omia vauhteja menimme. Treeni oli helppo toteuttaa yhdessä, kun ajat oli minuutteja eikä kilometrejä. Näin vaihdoimme yhtäaikaa pyörälle ja yhtäaikaa juoksuun. Kolme tuntia kului yllättävän nopeesti. Yhdessä välissä piti turvautua laukun pohjalta löytyvään Lidlin valesnickersiin, kun oikeasti alkoi tulla nälkä. Niitä pähkinöitä röyhtäilin sitten juostessa. :D



Loistotreeni oli tuo kolmituntinen duathlon! Mulla oli ensimmäistä kertaa kokeilussa Zipvitin elektrolyyttijuoma (makuna vesimeloni). Veteen (5dl) yksi tabletti, joka sisältää kaikki tarvittavat suolat, mutta ei hiilihydraatteja. Samoin muutama Zipvitin banaanigeeli, jotka olivat pieniä näyteversioita. Suolot juomasta, energia geeleistä ja snickersistä. Hyvin jaksoi tällä kokoonpanolla treenin, vaikka kyllähän kovat vk2:lla mentävät pyörä- ja juoksuosuudet reisissä tuntuivatkin.



Juomaa 1,7 litraa, kaksi geeliä ja yksi patukka. Ne meni.
Kiitos Jaanaba kuvista ja treeniseurasta! :)

14 kommenttia:

  1. Paras treeni pitkään aikaan sanoisin. =) Tarttee ottaa uusiksi jonkun toisen treenin kanssa jossain vaiheessa. =)

    VastaaPoista
  2. Mitenkäs Newtonit ovat jalkaasi kotiutuneet? Omistani on tullut korkeintaan 10 kilsan harjoituksen tekniikkakengät. Eli pidemmälle lenkille en niissä tohdi lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12km mäkin oon niillä korkeintaan kerralla juossu. Pitemmät lenkit oon juossu vielä Asicsilla. Toivottavasti joku kerta uskallan lähteä pitkälle lenkille niillä. :)

      Poista
  3. V800, kenet olet lahjonut että pääset testikäyttäjäksi :P ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä voi sulle nyt tässä lahjonnaksi muuttua. Ei se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että kaikki vaan lahjois toisiaan. :P :D

      Poista
    2. Verkkokauppa.com tuota jo mainostaa mutta varasto saldo -2 :D

      Poista
    3. Keskisen Kellon nettisivuillakin tuli vastaan. :D Tietysti täytyy olla ajoissa liikenteessä, vaikka mittareita ei vielä heillä olekaan.

      Poista
  4. Tutun näköinen treenikaveri :D

    Ootko muuten testannu Alpron viljajugurttia? Ihan uus juttu mulle, kokeilin viime viikolla. Hämmentävä tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo testannu. Ensimmäinen reaktio oli, että keliaakikkona en voi sitä syödä, mutta yllätys olikin suuri, kun katoin netistä aineosat. Täytyy testata! :)

      Poista
  5. V800:sta lukisin mielelläni lisää, vaikka omani laitoinkin jo tilaukseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron omista kokemuksistani myöhemmin, mutta aivan loistava tuote! Netistä löytyy nyt jo paljon artikkeleita, jotka ootkin varmasti jo lukaissu läpi. Missä sä nyt jo tilauksen sait tehtyä?

      Poista
  6. Ompa tytöt olleet taas hurjana!

    VastaaPoista