keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ens kesän kisoja

Ilmoittauduin ajoissa Finntriathlonille, jonka puolimatkan paikat täyttyivät ihan uskomattomalla vauhdilla. Vähän reilussa vuorokaudessa. Ironman-kisat täyttyvät näin, ei Suomen kisat! En olisi millään halunnu vielä miettiä ens kesää sen kummemmin. Toisaalta ärsyttävää, että tästäkin lajista on tulossa muotilaji. En tykkää muotijutuista, zumbaa en oo edelleenkään kokeillu. :D Mutta toisaalta on hienoa kuinka ihmiset harrastavat ja pitävät huolta itestään. Ja mikä parasta: saa itekin lisää treenikavereita! Nimittäin mun heinäkuinen Finntriathlon-seuralainen ilmoitti ittensä triathlonkouluun, hienoa!! :)

Ens kesänä on siis kaksi puolimatkaa jo kalenterissa. Heinäkuisen Finntriathlonin lisäksi Ironman 70.3 Italy kesäkuussa. Tässä on vielä mutkia vähän matkassa, nimittäin ilmoittautuessa en tajunnut, että lentopallon Power Cup on samana viikonloppuna. Ja se aiheuttaa ongelmia, koska normaalisti perheestä kolme kipaletta on ollu siellä mukana. En nyt siis osaa sanoa, että pääsenkö Pescaraan vai ei, ja jos pääsen, niin millä porukalla. Alunperin oli tarkoitus lähteä samalla sakilla kuin millä oltiin Barcelonassakin toukokuussa eli minä, mies, Jaana ja Jaanan mies. Mutta nyt homma on auki.


Oon miettiny, että miksiköhän isoissa triathlontapahtumista ei uutisoida koskaan mitään huonoja uutisia? Esimerkiksi viime vuonna Barcelonan puolimatkalla yksi pikku katsoja kuoli jäätyään pyöräilijän alle. Tänä vuonna Kalmarissa on vissiin ollu vakava uintionnettomuus ja uimari makaa teholla. Aina ajatellaan, että ei mitään satu, mutta niin vaan sattuu.. :(

No menipä mieli nyt apeaksi alun positiivisten juttujen jälkeen. Tosin apea se vähän on ollu, kun räkä juoksee edelleen. Nyt sentään yskä rupeaa irtoamaan. Kova hinku olis jo treenaamaan, sen verran tässä on levätty, oltu ja kulutettu aikaa. ;)

10 kommenttia:

  1. Kun illasta toiseen metsässä ja suolla rämpiessä kuuntelee sun treenijuttuja, niin oliko mulla oikeen muuta mahdollisuutta? Täytyy siis edes yrittää oppia ymmärtämään lisää sun juttuja ja saattaa siinä vähän kuntokin kasvaa. ;)
    Ei meinaa millään malttaa odottaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en niitä sulle kertoisi, jos sua ei kiinnostaisi. ;D Ei mee enää kauaa, niin se starttaa. ;)

      Poista
  2. Kyllä sä vuodessa ehdit jonkun ratkasun tohon Powercupiin keksiä, että pääset Italiaan kisaamaan.

    Hyvässä nosteessa triathlon siellä Seinäjoen suunnalla, kun triathlonkoulukin on pyöräytetty käyntiin!

    VastaaPoista
  3. Tuo Italian kisa kuullostaa mahtavalta!

    Kyllähän tää triatlonbuumi on jossain määrin hiukan kiusallinen, kun kisoihin pitää ilmoittautua vuotta aikaisemmin tietämättä miten saa edes kesälomia tai sattuuko kesään tulemaan muita suunnitelmia. Välillä tuntuu siltä, että kaikkien on PAKKO harrastaa triahlonia. Katsotaan taittuuko buumi missään vaiheessa. Jos taittuu, niin fillareita ja kiekkoja alkaa saamaan mukavaan hintaa ;).



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se kuulostaa, ja kovasti sinne haluaisin, kun ilmoittautuminenkin on maksettu.

      Tuo vuotta ennemmin ilmoittautuminen on kyllä suoraan sanottuen perseestä, mutta minkäs sille voi.. Joko ite pitää olla sit myymässä ajoissa tai sitten ostamassa niitä halpoja vehkeitä. :D

      Poista
  4. Tähän buumin ihmettelyyn voisin vastata vanhan lastenlaulun sanoin, "hyvämieli tarttuu ja hymyhuulet leviää". Kukapa ei haluaisi olla osallisena tuossa hyvinvoivassa ja hyväntuulisessa porukassa.
    Aika äkkiä varmasti erottuu jyvät akanoista ja tulee tosiaan niitä varusteita halvalla markkinoille. Sitä odotellessa toivon olevani mielummin jyvä, kuin akana. ;)

    VastaaPoista
  5. Triathlon-buumi on kyllä tosi hurja, valtavasti uusia harrastajia ja tapahtumia ja ne muuttuu koko ajan isommiksi. Onko se sitten buumi vai pysyvää? Jännä nähdä. Sama juttu on kyllä mun mielestä muunkin liikunnan puolella juoksusta salitreenaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo on muuten totta, että on muunkin liikunnan puolella. Hyvä niin! :)

      Poista