tiistai 25. maaliskuuta 2014

Se o kevät ny!

Tänään oli juoksulenkin vuoro, ja testasin ensimmäistä kertaa uusia Asicsia. Päätin lähteä niillä, kun Newtoneilla on viime kerroilla tuntunu aluksi kipua jalan ulkosyrjässä ja jossain vaiheessa päkiän alla. Tuntuu, että jalkapohjat on vähän jumissa, varsinkin vasen. Siksi vaihteeksi matkaan Asicsilla.

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna jätin talvitrikoot ja takin kaappiin, laitoin ohuemmat trikoot, pitkähihasen paidan ja liivin päälle. Oli ihan kesäinen fiilis, kun aurinko paistoi ja oli kuutisen astetta lämmintä. 12 kilsaa oli tosin uusilla kengillä vähän liian pitkä, kun rakon nappasin tuliaisiksi. :D 12 kilsaa taittui aikaan 1h 17min, mikä tarkoitti 6:25min/km keskivauhtia keskisykkeen ollessa 155. Rauhallista jolkottelua siis. Oon kyllä huomannu, että juoksen usein tuollasta vauhtia ja pk1-sykkeillä, todellakin siis mukavuusalueella. Nykyään on vaan koko ajan vaikeampi nostaa sitä vauhtia niin, että juoksis vaikka lenkin aerobisella kynnyksellä. Ennen se oli paljon helpompaa, nykyään pitäis jaksaa vähän rekvenssiä nostaa ja se on muka hankalaa. :D



Sunnuntaina olis Nurmossa Viisarinkääntöhölkkä 6km. Viime vuonna juoksin sen aikaan 29:19. Tiedän jo nyt, että mulla ei oo tuon rikkomiseen mitään saumoja. Vauhtia ei oo, mutta sitä aattelin tuolta lähteä hakemaan. :) Eli kova treeni. 30 minuutin alitus tarkoittais lujempaa kuin 5min/km, ja tällä hetkellä tuntuu, että siihen en kuutta kilsaa pysty. Viime vuonna keskivauhti oli siis 4:53min/km. Mutta ei aina voi tehdä ennätystä, ei edes joka kerta. ;)



Viikko 12
Pyöräily 3h 22min
Uinti 1h 59min
Juoksu 1h 50min
Voima 1h 42min
-------------------
Yhteensä 8h 53min

4 kommenttia:

  1. Moi, teillä sielläpäin näyttäisi olevan toukokuussa duathlon-kisa, jossa kuntosarja kiinnostaisi sillä juoksen ja pyöräilen mielelläni mutta olen käynyt vain juoksutapahtumissa. Voisitko kirjoittaa miten kisaan tulisi valmistautua, välineistä ym. Että millainen pyörä sitä pitäisi olla että sellaiseen kehtaa mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä turinoin tällä viikolla tästä enemmän johonkin postaukseen! :) Mutta kuntosarjaan voi lähteä millä pyörällä vaan. Ei muuta kuin kokeilemaan!! :)

      Poista
  2. :) Kiitos vastauksesta ja inspiroivasta blogista, jään odottelemaan kirjoitusta aiheesta! Tsempit sunnuntain koitokseen!

    VastaaPoista