Ensimmäinen puolimaraton 09/2009

Kisaraportti ensimmäiseltä puolikkaaltani 09/2009:
Teippaan yhden varpaistani, oikean jalan etuvarpaan. Sille on käymässä samoin kuin keväällä oikean jalan etuvarpaalle. Eli kynnen alle tuli rakko pitkän lenkin jälkeen ja varvas on tosi kipeä kynnen päältä niin kauan, kunnes varpaankynsi on noussut niin, että rakon pystyy puhkaisemaan. Sen jälkeen kynsi on enää vain juuresta kiinni. Tämän juuri halusitte kuulla. :D Mietin, että aiheuttaako teippaus rakkoa vieressä oleviin varpaisiin, no se on sen ajan murhe. Se on vaan pakko teipata. Laastari vielä vasemman etuvarpaan kynnen päälle, ettei sille kävis taas samoin. Nyt alan olla valmis, mietin vielä, että juoksenko lyhythihasella vai takki päällä. Siskot vetävät takki päällä, kun on niin kylmä tuuli (+14 astetta näytti lähtöpaikalla mittari) ja lähdössä alkaa piskottelemaan (tulomatkalla tuli kaatamalla vettä). Päätän tehdä samoin, saishan takin lantiolle tarvittaessa. 

H-sisko siirtyy kärkijoukkoon, me P-siskon kanssa taaksemmas, ettei jäädä jalkoihin. Jännittää, syke tikuttaa paikallaan ollessa 110:n luokkaa. No eiköhän se tuosta tipu. Lähtölaukas ja menee muutamia sekuntteja ennen kuin pääsee edes liikkeelle. Katon kellosta, että ylitän lähtöviivan 6 sekunnin kohdalla. Täällä kun ei tulla mittaamaa netto- ja bruttoaikoja. 50 metriä mennyt, näen H-siskon 200m kohdalla jo. Sisäradalla on tungosta ja se menee kaikkein hitaimmin, siirrymme ulommaksi. Sovimme P:n kanssa, että yritetään pysyä yhden mun tutun ja hänen työkaverinsa perässä, heillä tavoiteaika on 2h15min. 

Vain 0,5km menny, otan sen helkutin takin pois. Tekis mieli käydä heittääs autoon, joka on 30 metrin päässä. Laitan kuitenkin lantiolle, jos alkaa tuleen sitä vettä kaatamalla, vaikka nyt näyttääkin aurinko paistavan. Sanon P:lle, että vauhti on melkoinen. Ekan kilometri taittuu 6.23 aikaan, ja ruuhka alkaa helpottamaan. Toinen 6.19 ja kolmas 6.16, totean, että näillä sykkeillä ja tällä vauhdilla, en kyllä jaksa loppuun asti. Sykkeet ovat n. 180! Tippuis jo, tippuis jo! P:n sykkeet puolestaan ovat 150-155 ja lönköttelee vaan vieressä. 4km takana, aurinko paahtaa ja kurkkua kuivaa, kaipaan juomista. Enää 1km huoltopisteeseen. Siitä HartSportia desin verran kitusiin, enkä muuten testannu koko juomaa, mutta tuntuu, että mieluummin sitä kuin vettä. Juodaan juostessa, ja osa tippuu paidalle. En mä hanskaa tätäkään kunnolla. :D Tulee vaan mieleen, että M-ystävä muuten sanoi, että kannattaa opetella juomaan juosten.. 

Vajaan 7km kohdalla huikkaan edellä olevalle P:lle, että mun on pakko himmata ja tiputtaa sykkeitä. Tiputan vauhtia ehkä 10-15 sekunttia, mutta sykkeille ei tapahdu mitään. Tuntuu kuitenkin hyvältä juostakin, joten olkoon. Mut ohittaa kaksi miestä ja he menevät tasaista vauhtia, lähden heidän rytmiin. Juomapisteellä taas Hartsporttia ja sata metriä sen jälkeen, 8.3km, saan P:n kii. Ei meillä ollu maksimissaan kuin ehkä 30m eroa. Yhdeksäs kilsas totean P:lle, kun se on huolissaan mun sykkeistä, että paskat, olkoon mitä on. Ei ne laske vaikka kuinka yritän. 10km kohdalla P toteaa, että vauhti on tippunu, koska hänen sykkeet ovat 147, hän kiristää tahtia. P:n pisin juoksulenkki on 10km, ja nyt se matka on takana. Mä en pysty lujempaan vauhtiin, sitä paitsi kun katon kelloa ja kilometrilukemia, totean, että teen hyvää aikaa. Tällä vauhdilla mulla on mahdollisuus rikkoa 2h 20min! Kiroan, tätä helkkarin tuulta. Koko ajan ollu joko vastatuuli tai sivutuuli ja kuinka se yltyykään täällä peltojen keskellä! 

Joku tulee mun kannoilla, kuulen askeleet. Menis jo ohi ja vetäis välillä. Tuntuu, että täs tuules voitais vaihtaa paikkoja. En kuitenkaan kato taakseni. Tuntuu raskaalta ja kohta vasta 11km kohdassa. Onneksi saa taas juomista. Kilometrin täyttyessä huomaan, että meni taas alle 6.30, joten kai yritin aluksi P:n peräs pysyä. 

Kattelen eteenpäin, 11 kilometrin jälkeisessä kurvissa P on jo 150m mun edellä, ja tuttu kaverinsa kanssa menee n. 300m edellä. 12 kilometrin jälkeen samainen vanha mies tulee mun vierelle, jota peesasin ennemmin. En tajua sitä ennemmin ennen kuin se mäessä on mun etupuolella, tunnistan takaapäin. Lenkkarit on kivan keltaiset. Mutta jutellaan pitkän aikaa, tai hän juttelee enemmän mulle. Kertoo kuinka helppoa on ollu tulla tasaista ja hyvää vauhtia, kun on seurannu mua. Ja sanoo, että tärkeintä on vauhdin jako, että jaksaa. Sanon, että mulla se on epäonnistunu ja sykkeet on korkealla, en kuitenkaan kerro 180:n lukemia ääneen, hävettää ne. Todetaan, että josko nyt olis loppumatka myötätuulta (väärässä ollaan, sitä kestää vaan kilometrin verran). Siskoon on matkaa jo 200m, se painelee. Antaa mennä, se tekee hienoa työtä. Mun on ny pakko mennä vaan omaa vauhtia. Ihmisiä on menny paljon ohi, mä puolestaan en ole ohitellu montaakaan. Tai ainakin siltä tuntuu. 

14 km huoltopiste lähestyy. Näen n. 500 metrin päähän, P on saavuttanu mun tutun. Anna mennä, anna mennä! Otan pienen kourallisen rusinoita ja HartSportia. Vauhti tuntuu raskaalta ja tarvin lisää energiaa. Edellä menee ihmisiä, pakko pysyä heidän mukana. Muuten saan juosta yksin, takana seuraavat tulevat 200m päässä. Lasken, että 2/3 osaa vasta tultu. Vielä pitäis jaksaa. Hetkeksi löytyykin voimia ja taas laskeskelen aikaa ja tavoiteaikani tulee täyttymään. Mutta kun kilometrin verran on taas menny, niin taas alkaa painamaan. 15-16 välinen kilometri tuntuu todella raskaalta, askel painaa, jaloissa alkaa tuntumaan. Sykkeistä ei varmaan tarvi edes mainita. Odotan, että huoltopiste tulee ja tuleehan se sieltä 15.9 kilometrin kohdalla. Otan vettä ekasta pöydästä ja juon sen, toisesta pöydästä HartSportia ja kokein suolakurkkuja. Syön suolakurkut kokonaan, tekipäs hyvää! 

Olen pysynyt sen vanhemman miehen perässä, mutta ylämäessä hän ja pari muuta juoksijaa jää. Mun jalat tikuttaa paremmin, kun yritän pitää vauhtini samassa kuin tasamaallakin. 17km kyltti tulee. Päässä hakkaa vain ajatus, M-ystävä sanoi, että laske selkiä, ota niitä kiinni. Yritän unohtaa kilometrit ja keskittyä vaan edessä oleviin selkiin. Haluan nuo 50m päässä olevat kolme miestä kiinni, sen jälkeen tuon punapaitaisen naisen, joka menee heidän edellään. Sen jälkeen nuo kaksi miestä.. Onneksi on vielä yksi tankkaus, 18.2 kilometrin kohdalla. Ennen pöytää ohitan ne kolme miestä ja otan pöydästä taas HartSportia ja 2 suolakurkun palaa. Ohitan sen punapaitaisen naisen. Enää kolme kilometriä maaliin, pakko jaksaa. Alle 7min/km vauhtiin ei voi päästää, kun koko matka on menny alle sen. Mikä ylämäki, ei tähän kohtaan. Ohitan sen toisen juoksijan, jonka peesissä olin ennemmin, siellä 8 kilsan kohdas, missä se vanha mieskin oli. Mietin, ramppaakohan sillä, kun kävelee ja yrittää juosta 10m ja sen jälkeen kävelee. 19km napsahtaa mittariin. Nyt alkaa tuntua oudolle, pistelee päässä. Aivan kuin pää puutuis ja jaloissa todellakin painaa. Jos nyt ei olis 1,5 km maaliin, niin kävelisin. En voi kävellä, tärkein tavoite kuitenkin on ollu, että juosten maaliin. Kyltti, jossa on nro 20 näkyy. Sit mennäänkin merenrantaan ja tuuli vaan yltyy, onneksi sentään sivutuuli. Nyt pistelee poskissa! Mitä tää on!? Mittari näyttää 20.6km ja mua pyörryttää, kuinka jaksan vielä puoli kilometriä. Pää ihan puutuu, tuntuu oudolta. Ei oo ikinä tuntunu tällaiselle. En voi kävellä, jos haluan alittaa 2.20, se on siinä ja siinä tällä vauhdilla. Pääsen loppusuoralle ja katon virallista kelloa: 2:19:47 ja +17 varjossa. Viimeset metrit painelen niin kovaa kuin jaksan, välillä juoksen silmät kiinni, mutta ei, yli meni. Sykemittari pysähtyi ajassa 2:20:07, jos siitä vähentäis sen alun 6 sekunttia, niin ei siltikään alle. Ei väliä, todellakaan. P on jo maalissa ja mua vastassa, otan hänestä tukea ja sanon, että huippaa ja paljon. Istun heti alas ja hän hakee mulle mehua, banaanin ja jongurtin. Juon ja syö banaanin, nousen. Ai, ai, ai. Vähänkö sattuu jalkoihin!

Oon tyytyväinen suoritukseen, ajallisesti! Ihan loistava ensimmäinen veto ja voi kuinka paljon tästä oppikaan! Lähdin ihan liian lujaa, en tahtonu jaksaa ja keskisyke oli jopa 178. Vaikka pysähdyin parillekin juomapisteelle, niin syke ei laskenu. Ekan kilometrin jälkeen syke ei tippunu alle 173, huh huh! Ne oli lähes koko matkan 173-184. Rankkaa keholle. Vielä tyytyväisempi oon P-siskoon, joka veti ihan loistavasti. Hän sanoi, että alun rauhallinen aloitus oli hänen onnensa, ja hän jaksoi ja lopuksi ohitteli ihan kivasti ihmisiä. Loppuaika hänellä oli 2:13:19 ja keskisyke 162. 

Tuloksena: 2:20:07, hyvä mieli, mahtava kokemus ja itsensä ylittäminen! 2 paskaa kynttä lisää, kolme rakkoa, selässä palovamma (jonka huomasin vasta suihkussa, mielettömän kipeää otti, luultavasti housujen sauma tai lappu hinkannu), jalat ei läheskään niin jumissa kuin kuvittelin. Olipa kokemus! :)