lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kuka, mikä ja mitä

Oon kirjottanu reilun vuoden blogia koiraharrastuksestani, ja aikani oon pyöritelly ajatusta juoksublogista. Koirat ja liikunta on kaksi asiaa, joista voisin puhua tunteja ja taas tunteja. Kukaan ei jaksa mua kuunnella, joten purkaan ajatukset blogiin. ;) Ja oikeasti yksi syy on myös se, että on kiva lueskella jälkeenpäin näistä asioista ja esimerkiksi nähdä oma kehittymisensä. Mulla on aina joku projekti käsillä, ja teen tarkasti ja otan selvää asioista. Vaikka en insinööri olekaan (lähellä kuitenkin), niin sama tyyli: rakastan numeroita ja käppyröitä, ja tästä syystä lenkkien analysointi on parasta! Mulla menee varmaan enemmän aikaa puhumiseen ja analysointiin, kuin itse juoksemiseen. ;D

Mähän oon siis ihan alussa juoksuharrastukseni kanssa. Aloitin juoksemaan säännöllisesti vuonna 2009, kun nuorimmainen lapseni oli kolme vuotta. Ensimmäiselle puolimaratonille uskaltauduin jo syyskuussa 2009, vaikka pisin lenkkini oli vasta 16 kilometriä. Se oli rankka ja selviydyin siitä loistavasti, aika oli 2:20. Tällöin ajatukseksi nousi, että kyllä kolmekymppisenä pitäisi yksi maraton juosta ja ilmoittauduttiin ystävän kanssa Tukholman maratonille.

Keväällä 2010 kärsin juoksijanpolvesta. Toukokuussa 2010 juoksin Seinämaratonilla toisen puolimaratonin, joka oli täyskatastrofi: 28 astetta lämmintä, nestehukka, oksentaminen, kävely ja ajatuksena keskeyttäminen. Tulin kuitenkin maaliin, ajassa 2:33. Kesäkuussa 2010 oli ensimmäinen maraton. Tukholmassa oli tavoitteena päästä juosten maaliin, ja sehän onnistui ajassa 5:18. Hienosti tasainen vauhti koko matkan. :)

Syksyllä 2010 juoksin ensimmäisen kympin kisani. Mulla ei ollut mitään aavistusta, että millaista vauhtia voisi lähteä matkalla pitämään. Pääsin maaliin ajassa 56:40 ja olin tyytyväinen. Kolmea viikkoa myöhemmin juoksin Kankaanpäässä puolimaratonin aikaan 2:02:57. Suunta on siis ylöspäin ja matka on vielä pitkä. :)

Yritän ehtiä lenkille tarpeeksi usein. Jalkojen kanssa on ollu jonkin verran ongelmia, mutta toivotaan, että pahin on takana päin. Kotona on siis kolme lasta, joten kaikkea kotona olemista ei voi käyttää lenkkeilyyn. Kahden lapsen sairaudet vielä vaatii oman veronsa. Lisäksi on leonberginkoira, ja toinen tulossa kesäkuun alussa. :) Onneksi mulla on ihana mies, joka ei kiellä lenkille lähtemistä. Yritän toki mahdollisimman paljon käydä iltaisin, kun muksut ovat jo nukkumassa. Silti tunnen monesti syyllisyyttä siitä, että oon taas menossa.

2 kommenttia:

  1. Ainahan mä oon lukenut tätä blogia, mutta nyt olen palannut alkuun. Muistan kyllä vielä analyysit näistä reissuista ja reeneistä, mutta nyt ne avautuvat ehkä paremmin. Jokainen juttu on siis ollut kirjoittamisen arvoinen.
    Täältä on kiva käydä hakemassa innoitusta omaan alkavaan harrastukseen. Kiitos Ninni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sä oot ruvennu lukemaan parin vuoden takaisia juttuja. :D

      Poista